Suomen Wanhat Toverit ry kokoaa SDP:n veteraanijäsenet yhteistoimintaan, jolla tuetaan puolueen aatteellista työtä. SWT-yhteisön muodostaa noin 50 jäsenkerhoa.

Uncategorized

Annakati Mattila: Vaalikone vastaa – vai vastaako?

Lapsenlapseni ehtii juuri ja juuri täyttää 18 ennen huhtikuun vaalipäivää. Hän odottaa innokkaasti sitä, että pääsee ensimmäistä kertaa äänestämään. Äänioikeuden käyttäminen on hänelle itsestään selvää, mutta mieleisen ehdokkaan löytäminen ei olekaan ihan yksikertainen juttu, sillä – kuten hän itse totesi – hän ei tunne yhtäkään ehdokasta henkilökohtaisesti.  Luonnollisesti isoäiti riensi apuun. Yhdessä tutustuimme, millaisia vaihtoehtoja […]

Annakati Mattila: Vaalikone vastaa – vai vastaako? Read More »

Kanta-Hämeen kerhot järjestävät kesätapahtuman

Kanta-Hämeessä on pohdittu Wanhojen Toverien kerhojen yhteistyön tiivistämistä. Ajatuksissa on välähtänyt jopa kerhojen yhdistäminenkin. Kerhojen kokouksessa päätettiin järjestää yhteinen kesätapahtuma.  Tiistaina 20.2. pidettiin Hämeenlinnan Työväenyhdistyksen toimitilassa kokous, jonka aiheena oli, miten Kanta-Hämeen alueella toimivien Wanhojen Tovereiden kerhojen toimintaa voitaisiin virkistää entisestään ja myös kehittää niiden yhteistyöstä. Kokouksessa oli edustajia Lounais-Hämeen, Riihimäen ja Hämeenlinnan Wanhoista Tovereista.

Kanta-Hämeen kerhot järjestävät kesätapahtuman Read More »

Etelä-Karjalan hyvinvointialueelta toimintakykyä, turvaa ja terveyttä

Etelä-Karjalasta toimintakykyä, turvaa ja terveyttä   Etelä-Karjalan Hyvinvointialueelle halutaan toimintakykyä, turvaa ja terveyttä kolmella tulevaisuuden kiteytyksellä. Etelä-Karjalan hyvinvointialueen alkumetrien toimintaa ja tulevaisuuden suunnitelmista kertoi johtaja Sally Leskinen Lappeenrannan Wanhojen Tovereiden helmikuun kerhokokouksessa. Sally Laskinen kertoi alueen strategiasta jossa pääpaino asioilla on tekeminen. Tekemisen aihioita ovat Mie uskallan, Mie yritän ja Mie pärjään jne…  Alueen henkilöstöön

Etelä-Karjalan hyvinvointialueelta toimintakykyä, turvaa ja terveyttä Read More »

SWT:n vuosikokous Lahdessa 18.4.

-Demarinuoret erottaa muista poliittisista nuorisojärjestöistä luonnollisesti arvot ja politiikan sisältö myös kansainvälisyys, eurooppalaisuus ja pohjoismainen yhteistyö. Ruotsin demarinuoret on meille esimerkki ja hyvä yhteistyökumppani, arvioi Sosialidemokraattisten Nuorten puheenjohtaja Pinja Perholehto. Hän kertoili Demarinuorten kuulumisia Wanhojen Toverien johtokunnalle tiistaina 14. helmikuuta. Demarinuoret oli mukana Ruotsin vaaleissa koputtelemassa äänestäjien ovilla. Vastavierailu Ruotsista on luvassa huhtikuun eduskuntavaalien alla.

SWT:n vuosikokous Lahdessa 18.4. Read More »

Annakati Mattila: Hyvää hoitoa kiireen keskellä

Kiireeni katkesivat yllättäen erään tammikuun lopun maanantain aamupäivänä lähiostoskeskuksen parkkihalliin. Kuinka ollakaan, sen epätasainen betonilattia keikautti minut nurin, ja seurauksena oli jöttikokoinen verenpurakauma ja kolminkertaiseksi turvonnut sääri. Kokousten, matkojen ja teatteriesitysten sijaan alkoi tutustumismatka helsinkiläisen sairaanhoidon arkipäivään.   Ensimmäisen elämyksen tarjosi jo ambulanssimatka kotoa lähipoliklinikalle. Paarisängyssä pötkötellen päivittelin yhdessä ensihoitajan kanssa asumisen kalleutta Helsingissä. Eteläpohjalainen nuori

Annakati Mattila: Hyvää hoitoa kiireen keskellä Read More »

Imatran Palvelutaloyhdistys

SENIORIKOTI ILTATÄHTI, Poikkivirrankuja 4, 55100 Imatra-Kiinteistö Oy Imatran Seniorikoti Iltatähti(2872679-4) TOIMINNALLISTA SENIORIELÄMÄÄ ILTATÄHDESSÄ Joulukuun lopulla 2018 valmistui uusin senioreille tarkoitettu vuokratalo, seniorikoti Iltatähti. Imatran Palvelutaloyhdistyksen ja Tradekan yhteishanke on ainutlaatuinen. Vastaavaa hanketta ei Suomesta löydy. Yhteistyössä Tradekan kanssa valmistui 40 asuntoa käsittävä upea senioreille tarkoitettu vuokratalo. Talossa on 35 yksiötä ja viisi kaksiota. Asunnot ovat

Imatran Palvelutaloyhdistys Read More »

Vuosi 2023

Vuosi 2023 on sitten avattu meidänkin toimesta. Alustajia olimme saaneet tapaamiseemme kaksin kappalein, kaupunginhallituksen puheenjohtaja/ SDP puoluehallituksen jäsen Mia Nahkuri toi meille SDP kuulumiset. SDP Hämeen eduskuntavaaliehdokas Lauri Jormanainen valoitti hieman vaalikampanjaansa.. Tästä on hyvä jatkaa, kun gallupitkin näyttävät Dermareille nousua.

Vuosi 2023 Read More »

Mikko Karlsson: Wanhat Toverit yhdistää

Ajelin Eläkkeensaajien puutyökerhoon, kun puhelin soi. Numero ei ollut tuttu enkä kovin hanakasti vastaa vieraisiin numeroihin. Nyt päätin kuitenkin vastata (minulla on autossa hands free) ja se kannatti. -Auvisen Markku, terve. Muistatko? No, muistinhan minä. Äänikin oli tuttu. En tosin ollut kuullut sitä noin 40 vuoteen! Hämmästys oli melkoinen ja ensimmäinen ajatus oli, että kukahan

Mikko Karlsson: Wanhat Toverit yhdistää Read More »