Suomen Wanhat Toverit ry kokoaa SDP:n veteraanijäsenet yhteistoimintaan, jolla tuetaan puolueen aatteellista työtä. SWT-yhteisön muodostaa noin 50 jäsenkerhoa.

Ehdokkaat esittäytyivät Tovereille

Lappeenrantalaiset kansanedustajaehdokkaat Suna Kymäläinen ja Jussi Tauriainen esittäytyivät Wanhoille Tovereille maaliskuun kerhokokouksessa. Esittelyssä olivat neljännelle eduskuntakaudelle pyrkivät Suna Kymäläinen ja ensimmäistä kertaa Arkadianmäelle yrittävä Jussi Tauriainen. Kolmanneksi esittäytymään pyydetty Kari Virinsalo oli estynyt tilaisuudesta.
Ehdokkaat kertoivat tavoitteistaan, joista merkittävimpiä olivat kansalaisten palvelujen pysyvyys ja Etelä-Karjalan alueellinen hyvinvointi. Molempien puheenvuoroissa sivuttiin myös kansalaisten turvallisuuteen liittyviä asioita, joista Suna Kyläisellä on paljon kokemuksia muun muassa venäläisten kiinteistökauppojen kriittisenä seuraajana ja esille nostajana sekä kauppojen valvojana. Kymäläinen kuuluu eduskunnan Lakivaliokuntaan ja Liikenne -ja viestintävaliokuntaan.
-Venäjän aloittaman hyökkäyssodan jälkeen ei olisi mielestäni tulla tehdä yhtään kiinteistökauppaa venäläisten kanssa, ei edes kaksoiskansalaisuuteen vedoten, sanoi Kymäläinen.
Ehdokas Jussi Tauriainen näki, että työelämässä tulisi sopimusyhteiskunnan sääntöjä ja sopimuksia tehdä tulevaisuudessakin.
-Työelämään tulisi myös kehittää, niin että työpaikalla viihdytään, sanoi Tauriainen samalla puolustaen nuorien työntekijöiden oikeuksia tulevaisuuden työelämässä.
Paikalla olleet parikymmentä osanottajaa tekivät ehdokkaille kiperiä kysymyksiä Suomen huonosta hiihtomenetyksestä aina talouspolitiikkaan asti. Kysymykset saivat aikaan vilkkaan keskustelun.
Tilaisuuden päättyessä Lappeenrannan Wanhojen Tovereiden puheenjohtaja Raimo Paalanen tiivisti tulevien eduskuntavaalien alusilmapiirin sellaiseksi, että demareille käy nyt vaalien voitto, mutta se edellyttää että me ja meidän sukulaiset, tuttavat ja tuttavien tuttavat lähtevät äänestämään.

Kuvatekstit: Lappeenrannan Wanhojen Tovereiden kerhokokouksessa esittäytyivät kansanedustajaehdokkaat Suan Kymäläinen ja Jussi Tauriainen. Valokuvat Raimo Paalanen.