Nato-tehtävät leviävät laajalle valtionhallintoon. Pääministerille kuuluu yleisjohto. Ministerit eivät voi pyrähdellä kuin varpusparvi Nato-oksastossa.
Kun Suomi liittyi Euroopan unioniin, EU-asioiden käsittelyä varten luotiin aivan oma mallinsa. Sitä on paljon kiitelty eikä Suomi itsekään ole ujostellut sen hyvien puolien esittelemistä.
Kun Suomi liittyy Natoon, kyse on Suomen merkittävimmästä ulko- ja turvallisuuspoliittisesta ratkaisusta sitten Euroopan unioniin liittymisen. Vaikutukset ovat kauaskantoisia (Ulkoasiainvaliokunnan mietintö, kohta 10).
Sekä hallitus että eduskunta toteavat, että päätöksenteko toteutetaan olemassa olevia rakenteita, menettelyjä ja välineitä soveltaen ja niitä kehitetään varmistaen yhteistyö ja yhteensovittaminen sekä kansallisesti että Europan unionissa käsiteltävissä asioissa.
Valitettavasti hallituksella ei ollut halua tai kykyä tehdä tässä vaiheessa sitä, minkä tarve on ilmeinen: esittää kunnollinen päättämisen malli. Arvatenkaan ei haluttu koskea kipupisteeseen eli presidentin yhteistoimintaan valtioneuvoston kanssa. Seuraavan hallituksen on otettava kehittäminen ihan tosissaan.
Kuten eduskunta toteaa, käsiteltävien asioiden määrä lisääntyy huomattavasti, ja väkeä on arvioitu tarvittavan lisää puolustus-, ulko-, sisä- sekä liikenne- ja viestintäministeriön hallinnonaloilla ja valtioneuvoston kansliassa (Ulkoasiainvaliokunta, 37). Kyse ei siis todellakaan ole vain pääministerin ja presidentin keskinäisestä suhteesta, ei myöskään presidentin, ulko- ja puolustusministerin kolmikannasta.
Nato-jäsenyys vaatii valmiutta ja osaamista eri puolilla valtionhallintoa.
Pääministerille kuuluu valtioneuvoston yleisjohto. Myös presidentti tekee päätöksensä valtioneuvoston esityksestä, ilman sitä hän ei voi päättää. (Sotilasasiat ovat oma kokonaisuutensa, mutta niitäkin käydään läpi valtioneuvostossa.)
Pääministeri kantaa vastuun ministeristönsä johtamisesta ja yhteensovittamisesta kansallisella tasolla sekä EU:ssa käsiteltävissä asioista. Eivät valtioneuvoston jäsenet voi pyrähdellä kuin varpusparvi Nato-oksastossa.
Pääministeri on viime kädessä vastuussa Nato-asioista eduskunnalle. Valtioneuvoston kautta toteutuu myös presidentin parlamentaarinen kate. Presidentin antama tieto on hyödyllistä ja täydentävää. Se ei korvaa ministereiden vastuuta. (Ulkoasiainvaliokunta, mm 29, 33).
Eduskunnan valiokunnat eivät ole puudeleita, joita kutsutaan tarvittaessa presidentin taputeltaviksi.
Nykyinen ulko- ja turvallisuuspoliittisten asioiden yhteistoimintamalli on TP-Utva. Se pohjautuu käytäntöön, joka on saanut alkunsa 1920-luvulla.
Ajan kuluessa tästä on tullut yhteistoiminnan hallinnollinen mantra.
Nyt, noin sata vuotta myöhemmin, sopii siirtyä reippaasti Nato-aikaan ja päivittää ulkopoliittinen päätöksenteko.
Tuskinpa TP-Utvasta raskitaan luopua, mutta olisiko kuitenkin mahdollista luoda sille läpinäkyvät toimintatavat?
Käsiteltävien asioiden julkisuutta puolestaan säätelevät turvallisuusnäkökohdat ja muu lainsäädäntö.
Onko liikaa, jos maamme tärkeimpiä ulko- ja turvallisuuspoliittisia asioita käsittelevässä valiokunnassa olisi vaikkapa näin:
- Säännölliset kokoukset
- Selkeät, julkiset periaatteet käsiteltävistä asioista, asioiden valmistelusta ja valmisteluvastuusta
- Päätösten kirjaaminen niin, että tarvittaessa voidaan todentaa koko käsittelyprosessi ja sen aikana päätösasiakirjoihin tehdyt muutokset
- Täsmennetyt periaatteet valiokunnan päätöksistä tiedottamiseen
Nyt on hyvä hetki toimia. Muutos ei henkilöidy kehenkään pääministeriin ja huippukokouksiinkin tulee osallistumaan ensi vuonna presidentti, jonka henkilöä emme tiedä.
(Eila Nevalainen on toiminut mm presidentti Tarja Halosen lehdistöpäälikkönä, EU-komisaari Erkki Liikasen tiedottajana ja kabinetin jäsenenä sekä Euroopan parlamentin sosiaalidemokraattisen ryhmän neuvonantajana.)
