Suomen Wanhat Toverit ry kokoaa SDP:n veteraanijäsenet yhteistoimintaan, jolla tuetaan puolueen aatteellista työtä. SWT-yhteisön muodostaa noin 50 jäsenkerhoa.

Matti Louekoski: Nyt en oikein ymmärrä – Onkohan Sanna Marin avoimuuttaan joutunut some-populismin vietäväksi?

Some-maailma on minulle melkoisen vieras ympäristö. Kun olen muutaman kerran osallistunut siellä käytävään keskusteluun, minulle on jäänyt arvoitukseksi mitä keskustelukumppaneiden päässä oikein liikkuu. Forumihan on avoin ja jokainen voi siellä esittää, mitä haluaa. Ehkä on niin, ettei kaikkea ole tarkoitettu otettavaksi aivan todesta. Siksi se on myös ympäristö, joka edellyttää varuillaan oloa. Viaton yksityinen kuva tai videopätkä voi ilmestyä yleiseen käyttöön missä tarkoituksessa tahansa.

Sanna Marin on joutunut tutustumaan tähän maailmaan raskaaksi käyneellä peruskurssilla. Hän on joutunut selvittelemään yksityiselämäänsä liittyneitä varsin railakkaita tapahtumia lyhyen ajan kuluessa neljä kertaa median edustajille.

Sanna Marin on pääministeri, jonka toiminnassa on vaikea vetää rajaa yksityisen ja julkisen elämän välillä, varsinkin silloin, kun esiin tulleiden asioiden tapahtumapaikkana on ollut hänen virka-asuntonsa. Suurta julkisuutta saaneissa nuorten ihmisten ”bileissä” ei sinänsä pääministerin omassa käytöksessä ole ollut erityisen ihmeellistä. Hänen seurueensa pintajulkkis-kokoonpano ja siinä mukana olleiden muiden henkilöiden toilailut ovat sen sijaan antaneet pääministerille aiheen anteeksipyyntöihin. Pääministeri on pyytänyt anteeksi yksittäisiä kuvia, ei kuvissa näkyviä tapahtumia sinänsä.

Pääministeriltä on kesän mittaan pyydetty kannanottoja politiikan keskeisiin kysymyksiin, energian hintaan, terveydenhuollon henkilöstöongelmiin jne. Hän on ollut auliisti median käytettävissä, mutta viimeaikaisia keskusteluja ovat hallinneet kysymykset pääministerin biletyksestä. Median ahdistelun taustalla on halu arvioida pääministerimme harkintakykyä.

Kun julkisuuteen tullut kuva- ym materiaali ei tosiaankaan ole hyvän maun mukaista, on herätetty kysymys, kuinka sellaisen materiaalin laatiminen on ollut mahdollista, vaikka pääministeri on ollut tietoinen sen valmistamisesta. Some- maailman menettelytapojen mukaan on pitänyt olla arvattavissa, että materiaali ei jää vain yksityiskäyttöön. Tällainen riskin ottaminen saa minutkin aprikoimaan, että nyt vaan en oikein ymmärrä.

Sanna Marin on tuonut suomalaiseen politiikkaan raikkautta ja kokonaan uutta ilmettä. Hän on selkeäsanainen ja topakka päättäjä ja saanut laajasti varauksetonta tukea yli puolue- ja ikäryhmärajojen. Sitä menestystä ei pidä uhrata nuorten ajattelemattomalle seuranpidolle.

SDP:n piirissä mediamylläkkä on nostanut hermoja pintaan. Arviot pääministerin toiminnasta koskevat koko puoluetta ja hallitustakin. Etenkin eduskuntaryhmässä tuskaillaan tulossa olevien vaalien ja niitä edeltävien suurten talous- ja toimeentulokysymysten kanssa. Työlle ja päätösten teolle on saatava rauha.