Suomen Wanhat Toverit ry kokoaa SDP:n veteraanijäsenet yhteistoimintaan, jolla tuetaan puolueen aatteellista työtä. SWT-yhteisön muodostaa noin 50 jäsenkerhoa.

Sosdem Nuorten pj Pinja Perholehto ja SWT:n pj Kari Salmi

SWT:n vuosikokous Lahdessa 18.4.

-Demarinuoret erottaa muista poliittisista nuorisojärjestöistä luonnollisesti arvot ja politiikan sisältö myös kansainvälisyys, eurooppalaisuus ja pohjoismainen yhteistyö. Ruotsin demarinuoret on meille esimerkki ja hyvä yhteistyökumppani, arvioi Sosialidemokraattisten Nuorten puheenjohtaja Pinja Perholehto.

Hän kertoili Demarinuorten kuulumisia Wanhojen Toverien johtokunnalle tiistaina 14. helmikuuta.

Demarinuoret oli mukana Ruotsin vaaleissa koputtelemassa äänestäjien ovilla. Vastavierailu Ruotsista on luvassa huhtikuun eduskuntavaalien alla. Silloin isäntäjärjestö ja vieraat kiertelevät mm. Porvoossa ja Inkoossa.

Pinja Perholehto on johtanut Demarinuoria vuodesta 2020 alkaen. Hän on myös mm. Hyvinkään valtuuston puheenjohtaja. Perholehto on eduskuntavaaliehdokkaana Uudenmaan vaalipiirissä.

Hän totesi, että Demarinuorten puheenjohtajuus on ollut hänen elämänsä opettavaisinta aikaa. -Olen myös oppinut itsestäni paljon.

Demarinuorten toiminnat keskittyvät pitkälti isoihin ja yliopistokaupunkeihin. Siellä luonnollinen yhteistyökumppani on Demarien opiskelijajärjestö. Monin paikoin järjestöjen toimintoja on yhdistetty.

Pinja Perholehto arvioikin, että järjestöt saisivat enemmän tuloksia aikaan yhdistämällä voimansa tulevaisuudessa.

Vuosikokous Lahdessa

Suomen Wanhojen Toverien vuosikokous järjestetään tänä keväänä Lahdessa. Ajankohta on 18. huhtikuuta kello 12 ja paikka Fellmannia-talo, Kirkkokatu 27.

Kokouskutsu lähetetään SWT:n jäsenille sääntöjen mukaan viimeistään 21 päivää ennen kokousta.

Heinäkuussa Valkeakoskelle

SWT järjestää Wanhoille Tovereille tapaamisen ensi kesän Valkeakosken Työväen Musiikkitapahtumaan. Se järjestetään 26. – 30. heinäkuuta. Toverien tapaaminen on todennäköisesti lauantaina 29.7.

Tapaamisen järjestelyt ovat vielä alkuvaiheissaan, mutta täsmentyvät sitä mukaan, kun Musiikkitapahtuman ohjelmatiedot vahvistuvat. Ajankohta kannattaa kuitenkin jo merkitä muistiin. Lisätietoja SWT:n kotisivuilla.

Teksti ja kuva Mikko Karlsson