Suomen Wanhat Toverit ry kokoaa SDP:n veteraanijäsenet yhteistoimintaan, jolla tuetaan puolueen aatteellista työtä. SWT-yhteisön muodostaa noin 50 jäsenkerhoa.

KERHO 7.10.2024

Kaupunginhallituksen puheenjohtaja Sirkku Hilden Lahden seudun Wanhojen Toverien vieraana 7.10.2024
Toveri Sirkku Hilden käsitteli esityksessään kaupungin taloustilannetta ja palveluja. Hän muistutti kymmenien miljoonien alijäämäsummista, mitkä ovat vuoden aikana tarkentuneet.
Nyt summa on noin 35 miljoonaa euroa mutta lopullinen luku tiedetään kun vuosi on kulunut. Kaupungin omaisuuksien myynnit ovat auttaneet pärjäämään.
Kaupunginvaltuuston linjausten mukaan kassaylijäämävaroja on käytetty sijoitustoimintaan ja lainoja on lyhennetty reippaastikin. Kaupungin taloustilanne vaikuttaa myös rakentamiseen, jota tehdään tarkalla sihdillä.
Toinen parlamentaarinen työryhmä, mihin kuluu lähinnä Lahti Energian myynnin vastustajia, on pohtinut kaupungin taloustilannetta ja tähän liittyviä ratkaisuja.
Oikeistoryhmät ovat vastustaneet veronkorotuksia ja ajaneet palvelujen heikentämistä,
Sirkku Hilden kertoi, miten säästökuurit vaikuttavat esimerkiksi sivistyspalveluihin.Kakkosluokkalaisten iltapäiväkerhot lakkautetaan, luokkakokoja suurennetaan, jakotunteja vähennetään jne.
Hän avasi myös kaupungin hallintosäännön muutosta ja tulevaa poliittista johtamisjärjestelmää, mitkä ovat poliittisia kompromisseja. Epäasiallisesti toimivat päättäjät halutaan tarvittaessa panna järjestykseen.
Hallintomenoja hillitään mm. rajoittamalla iltakoulutoimintaa, seminaareja ja kokousten määrää. Sirkku Hilden kertoi myös keskustalon kaavan etenemistä sen eri vaiheissa.
Alustus synnytti vilkkaan keskustelun.
Lahden seudun Wanhat Toverit kiittävät Sirkku Hildeniä paljon virikkeitä herättäneestä puheenvuorosta ja kysymyksiin vastaamisesta..
TEKSTI: Reijo Päivärinta, puheejohtaja
KUVA: Vesa Tuominen, sihteeri