Suomen Wanhat Toverit ry kokoaa SDP:n veteraanijäsenet yhteistoimintaan, jolla tuetaan puolueen aatteellista työtä. SWT-yhteisön muodostaa noin 50 jäsenkerhoa.

Pääkaupungin Wanhat Tovereilla juhlavuosi

Ensi vuosi on Pääkaupungin Wanhoille Tovereille juhlavuosi, sillä silloin tulee kuluneeksi 15 vuotta PWT:n perustamisesta. Merkkipäivää juhlitaan toimintasuunnitelman mukaan huhtikuussa.

Muutoin ensi vuonna pitäydytään hyviksi havaituissa toimintamuodoissa. Kerhokokouksiin kokoonnutaan kesäkautta lukuun ottamatta kerran kuukaudessa, jäsenmatkalle, jonka kohteena on ensi vuonna Narva, lähdetään toukokuussa, syyspuolella tehdään kotimaan retki ja teatterivierailuja järjestetään sekä kevät- että syyskaudella. Toimintavuoden päättää yhteinen joululounas.

PWT:n varsinainen kokous valisti yhdistyksen puheenjohtajaksi edelleen Kirsti Palanko-Laakan. Hallituksen muiksi jäseniksi tulivat Vesa Holappa, Veli-Matti Hynninen,  Raila Kangasperko, Anneli Koivisto, Sissi Kähkönen, Annakati Mattila, Eila Rossi-Raittinen ja Mikko Stylman. 

Teksti Annakati Mattila

Kuva Hannu Ohvo