Suomen Wanhat Toverit ry kokoaa SDP:n veteraanijäsenet yhteistoimintaan, jolla tuetaan puolueen aatteellista työtä. SWT-yhteisön muodostaa noin 50 jäsenkerhoa.

KERHO 2.12.2024

Tänään Lahden Seudun Wanhojen Toverien yhteislounaalla ravintola Wanhassa Herrassa saimme vieraaksemme Lahden Kaupunginteatterin myynti -ja markkinointiassistentin Pia Leväsen. Joka vei meidään aiheeseen ”miksi mennä / tulla teatteriin”. Aluksi katsottiin videolta n. 10 min. ” päivä teatterilla -esitys”, mistä kokonaisuudesta syntyy noin 100 teatterin ammattilaisen voimin valmis teatterinäytelmä / musikaaliesitys.
Arkkitehti Pekka Salmisen suunnittelma Lahden Kaupunginteatteri valmistui 1983, joka palkittiin Vuoden Betonirakenne palkinnolla vuonna 1982. Teatterinjohtajana vuoden alussa aloittanut Lauri Maijaja sai meidän vieraaltamme Leväseltä pelkkää ylistystä, ja kuinka ihastunut hän on myös Teatteritalon arkkitehtuuriin. Toimintojen ja logistiikkan osalta vastaavaa teatteritaloa saa Suomen maasta hakea.
KUVAT JA TEKSTI:
VESA TUOMINEN