Työ- ja elinkeinoministeriön alivaltiosihteeri Elina Pylkkänen ja professori Tapio Bergholm valistivat Helsingin Vanhoja Tovereita joulukuun lounastilaisuudessa työllisyydestä ja työttömyydestä.
Pylkkänen painotti, ettei työvoimapolitiikkaa pidä tehdä vain kahden luvun, työttömyysasteen ja työllisten määrän perusteella, vaan asiaa olisi hyvä tarkastella laajemmin.
Olisi syytä ennakoida millaisia investointeja on tulossa ja millaista osaamista tarvitaan. Jos näin ei tehdä, nousukaudesta huolimatta työttömyyden kovaa ydintä ei pystytä sulattamaan, Pylkkänen totesi.
Vaikka Suomessa julkinen velka BKT:stä on huomattavasti korkeampi kuin muissa Pohjoismaissa, yksityisen sektorin velka on ”vain” 140 prosenttia, kun se muissa Pohjoismaissa on yli 200 prosenttia. Pylkkänen mielestä tämä selittää sitä, ettei Suomen yksityinen sektori ole investoinut riittävästi, vaikka yrityksiä on 2000-luvulla kannustettu monilla toimilla, maksuhelpotuksilla investointeihin.
Riskiä ei ole otettu, Pylkkänen tiivisti yhden Suomen kasvun esteistä.
Hänen mukaansa Suomi on ainoa OECD-maa, jossa investoinnit ovat miinuksella vuoden 2008 finanssikriisin jälkeen.

Bergholmin mielestä Varman toimitusjohtaja Risto Murto ei ainakaan lisännyt kotimaisen kysynnän odotettua kasvua puhuessaan siitä, että jatkossa lasten pitäisi ottaa suurempi taloudellinen vastuu omien vanhempiensa loppuvuosien hoivasta ja hoidosta.
Toinen talouden ongelma on se, että suomalaiset yritykset investoivat kotimaan sijaan mieluummin halvemman kustannusten maihin, Bergholm sanoi.
Hän jatkoi madonlukujaan toteamalla Suomen harjoittavan vääränlaista suhdannepolitiikkaa: työttömyysturvaa on heikennetty matalasuhdanteessa. Saman virheen teki Esko Ahon johtama hallitus 1990-luvun lamassa.
Professori Bergholm korosti koulutuksen merkitystä nousuun tähdättäessä.
Jos ihmiset eivät ole opiskelleet, kouluttautuneet työttömyyden iskiessä, siinä käy usein huonosti. Näin ollen voi sanoa, että Sanna Marinin hallituksen päätös nostaa oppivelvollisuusikää oli oikea.
Hyvä koulutus on investointi, kiteytti puolestaan Bergholm
Teksti Harri Järvinen
Kuvat Hannu Ohvo