Vantaan Wanhat toverit juhlivat 25 vuotisjuhlaansa toverillisissa ja muistorikkaissa merkeissä. Ohjelma oli tiivis mutta antoisa.
Aluksi Vantaan Wanhojen Tovereiden puheenjohtaja Sointu Toivonen ja yhdistyksen veteraani Veli Heikkilä valottivat yhdistyksen syntyä. Velin puhe oli niin sytyttävä, että sillä olisi yhdistys syntynyt, ellei se olisi jo olemassa.
Juhlaan toi tervehdyksensä Suomen Wanhojen Tovereiden puheenjohtaja Reijo Päivärinta. Hänen puheessaan korostui Wanhojen tovereiden toiminnan valtakunnallinen luonne. Esille nousivat niin menneet kohtaamiset kuin tulevatkin toveripäivät.
Tilaisuudessa esiintyivät trumpetisti Bujar Pllana ja pianisti Milan Heiskanen Vantaan musiikkiopistolta.
Juhlapuhujaksi olimme saaneet SDP:n entisen puoluesihteerin, sittemmin suurlähettilään, eurokomissaarin ja pääjohtajan, Erkki Liikasen. Tilaisuuden luonteen mukaisesti Erkki keskittyi historiaan ulkopoliittisesta näkökulmasta. Hän kuvasi hyvin maailman kehitystä kaksinapaisesta maailmanjärjestyksestä yksinapaisen järjestyksen kautta moninapaiseen maailmaan.
Erkki Liikasen puhe käsitteli myös puolueemme historiaa tästä näkökulmasta ja vähän laajemminkin. Valitettavasti tilaisuudelle varattu aika asetti rajansa tälle mielenkiintoiselle kokonaisuudelle. Yleisö jäi kaipaamaan lisää…



