Europarlamentaarikko Eero Heinäluoma aloitti Suomen Wanhojen Tovereiden tilaisuudessa Valkeakoskella oman puheenvuorossaan toteamalla Europarlamentin olevan maailman ihanteellisin parlamentti. Hän perusteli näkemystään muun muassa sillä, ettei puheilla ole rajoituksia – eikä EU:lla ole valtiovarainministeriä.
Heinäluoman mielestä Euroopan pärjäämisen ja turvallisuuden eteen on paljon tehtävää, että tulevina vuosikymmeninäkin Euroopassa vallitsisi oikeudenmukaisuus, tasa-arvo ja riittävä sosiaalinen turva.
Hän pitää tärkeänä, että EU on kehittymässä myös turvallisuusyhteisöksi. Näin siksi, että isotkin maat ovat huomanneet, etteivät ne enää pärjää välttämättä yksin. Tarve yhteisempään turvallisuuteen lisääntyi tietysti erityisesti Venäjän hyökättyä Ukrainaan.
Toiseksi tärkeäksi edistettäväksi asiaksi Heinäluoma listasi ilmastonmuutoksen torjunnan. Hän arveli, että asiaan liittyy jo jonkun verran kyllästymistä, mutta tarve asian hoitamiseksi vain lisääntyy. Esimerkiksi aivan viime päiviä maapallolla on mitattu historian korkeimmat päivälämpötilat.
EU kehittyy edelleen myös työmarkkina- ja kuluttaja-asioissa eli sosiaalisesti. Tosin menneellä kaudella nämä asiat etenivät ehkä reippaammin kuin alkaneella kaudella komission työohjelman mukaan.
Myös Unkari pitäisi Heinäluoman mielestä saada ruotuun. Nykyisin kun meno maassa alkaa pääministeri Viktor Orbánin johdolla muistuttaa jo Venäjän presidentti Vladimir Putinin jalanjälkiä.
Teksti: Harri Järvinen
Kuvat: Hannu Ohvo