Eeva Donner on toisen polven turkulainen sosialidemokraatti, joka on asunut eläkeläisenä Espanjassa Costa Blancan alueella noin 13 vuotta mutta on nyt muuttanut takaisin Suomeen. Siksi hän on päättänyt kirjoittaa kolumnisarjan, jossa hän vertailee elämää Espanjassa ja Suomessa. Eeva toimi Suomen Wanhojen Tovereiden säännöllisenä kolumnistina 2015 – 2023.
Osa 1 joulukuu 2023
Heräsin eräänä aamuna ja totesin että tämä oli nyt tässä. Yli kymmenen Espanjan vuoden jälkeen haluan muuttaa takaisin Suomeen. Oli kulunut lähes kaksi vuotta elämänkumppanini kuolemasta. Olin kuitenkin aina kuvitellut että jäisin tänne, Espanjaan. Se sopi paitsi terveydelleni, myös kukkarolleni. Ruoka halvempaa, julkinen terveydenhoito ilmaista, samoin reseptilääkkeet.
Miksi siis muuttaisin kun ilmasto on mitä parhain suurimman osan vuotta, ikäihmisiä kunnioitetaan ja naapurit tervehtivät toisiaan? Jopa rankkana korona-aikana, jolloin tunsimme elämänkumppanin kanssa että ahdistaa, lenkkeilimme asuntomme katolla ja tervehdimme toisilla katoilla lenkkeileviä.
Seuraan politiikkaa sekä Espanjassa että Suomessa. Jos Espanjan politiikka on nykyisin aikamoista loiskiehuntaa, niin Suomen nykyinen meno se vasta hurjaa onkin.
Espanjan keskushallinnon lehmänkaupat eivät vaikuta tavallisen tallaajan elämään samalla lailla kuin näen Suomen sisäpolitiikan vaikuttavan suomalaisiin. Järkisyin ei ole mitään mieltä muuttaa täältä pois.
Nousin sängystä ja soitin esikoiselleni: Aion seuraavan vuoden aikana muuttaa takaisin Suomeen!
Kuvittelin että hän hämmästyisi. Mitä vielä! Sanoi vain että tätä olikin jo odottanut.
Muuttoasia jäi muhimaan. Lähdin Suomeen kesänviettoon. Kuopukseni sanoi minut nähdessään: Mikä sinua vaivaa? En tajunnut että mikä olisi pitänyt vaivata, vaikka askel oli hidastunut ja hengitys oli työlästä. Olin ajatellut kaiken sen kuuluvan ikään ja ehkä myös meneillään olevaan surutyöhön.
Sitähän se ei ollut. Juhannuksen jälkeen päädyin sairaalaan ja sinne myös jäin pitkäksi aikaa. Sairautta oli monenlaista, yhtenäistä diagnoosia ei saatu. Mutta sairaalakokemukseni vahvisti päätöstäni muuttaa. Miksi? Aivan yksinkertaisesti siksi, että omalla kielellä on kumminkin helpompi tuoda terveysasioissa esiin sellaisia pieniä nyansseja, jotka eivät välttämättä millään opitulla kielellä aukea.
Kotikaupungissani Torreviejassa on korkeatasoinen terveydenhuolto ja meistä senioreista pidetään erittäin hyvää huolta. Mutta ero espanjalaiseen ja suomalaiseen terveydenhuoltoon ei ole hoidon tasossa vaan tietyssä hierarkisuudessa, jota Suomessa en kohdannut. Espanjassa potilas on kuitenkin aina hoidon kohde, Suomessa koin olevani enemmän subjekti.
Palasin syyskuussa Suomesta Espanjaan. Katsoin kotiani, jota olimme yhdessä elämänkumppanini kanssa rakentaneet. Tämä on ainoa kotini, Suomessa en omista mitään. Tämä ei kuitenkaan enää tunnu samalta, kun olen yksin. Soitin tutuille asunnonvälittäjille ja he tulivat asuntoa arvioimaan. Maan tavan mukaan kukaan yksittäinen asunnonvälittäjä ei saa yksinoikeutta myydä kaupan olevaa asuntoa, vaan se on julkisesti kaikkien markkinoilla.
Kuvittelin, että ei tässä mitään kiirettä ole, mielessäni korona-ajan asuntokaupat jolloin markkinoilla ei mikään tuntunut liikkuvan. Ajattelin, että kunhan nyt joku tätä tulee katsomaan. Naapuri oli kiinnostunut. Toinen naapuri sanoi, että hänellä on tuttuja jotka ovat kiinnostuneita. Erään naapurin tuttavat tulivat asuntoa katsomaan. Kaikki totesivat että sadan neliön asunto sekä siihen kuuluva kymmenen neliön parveke suoraan Välimerelle olivat houkuttelevia. No, ainahan voi katsoa, ajattelin mutta samalla tein selväksi että en tätä ihan halvalla myy. Ainoaa omaisuuttani.
Viikon päästä siitä, kun asunto oli markkinoilla, se olikin sitten käytännössä myyty. Lähes pyytämääni hintaan. Hämmästyin ja vähän hätäännyinkin. Ilmoitin että tehdään vain sopimuspaperit mutta muutan Suomeen vasta kevättalvella 2024. Se sopi ostajille.
Vietän siis tätä kirjoittaessani viimeistä joulua tässä asunnossa. Suomesta on löytynyt puolta pienempi vuokra-asunto, Turusta tietenkin. Lapsiani hämmästyttää päätökseni muuttaa vuokralle. Ja se vaatimus, että uudessa asunnossa pitää olla parveke. Itselleni on ilmiselvää, että tässä iässä ei halua laittaa ainoita kunnon rahojaan seiniin ja että parveke symbolisoi pihaa, jota minulla ei ole ollut vuosiin. Haluan innokkaasti taas kasvattaa jotain, kuten olen nykyisellä parvekkeellani tehnyt paremmalla tai huonommalla menestyksellä.
Seuraava askel on asunnon irtaimen inventointi, maan tavan mukaan jätän tänne ne tarvekalut ja esineet, joita en itse tarvitse ja myös osan huonekaluista. Ne on otettu huomioon asunnon hinnassa.
Nyt olen monimutkaisen, byrokraattisen prosessin keskellä, jossa luotan asiantuntijoihin. Kannattaa vähän maksaa, että kaikki menee oikein. Maan pelätyin viranomainen heti poliisin jälkeen on verottaja. Koska jokainen asuntokauppa täällä on kiinteistökauppa, siitä syntyy kuluja. Myyntivoittoa en kuitenkaan maksa, koska olen yli 65- vuotias ja tämä on vakituinen kotini. Sen sijaan joudun maksamaan ns. plusvalia-veron, joka on oikeastaan tonttivero. Kuusikerroksisen talon yhden asunnon maapohjavero lasketaan jollain kaavalla, jota en minä, tuskin kertolaskua osaava, olisi voinut edes kuvitella osaavani.
Maapohjaverosta tavallisten asuntojen kohdalla on jo vuosikausia pyritty eroon, mutta etenkin maan oikeistovoimat vastustavat sitä. Sitä kiertämällä joutuu vaikeuksiin. Jos taas maksaa liikaa, on asiasta valitettava kolmen kuukauden kuluessa.
Kunhan saan vielä muuttofirman tarjouksen ja olen inventoinut kaikki tavarani ( huokaus) voin nähdä sieluni silmillä miten uudesta asunnostani Turussa katson kohti Aurajoen rantaa. Innolla odotan myös Vappua, en ole vuosiin viettänyt sitä marssimalla. Ehkä ensi vuonna onnistuu.
Osa 2 Uusi Vuosi 23-24
Rouva Chi
Kaikkihan tapahtuu nykyään netissä. Myös täällä Espanjassa. Valtio satsasi digitaalisuuteen suuren osan EU:n covid- avustuksia. Erilaiset portaalit ja nettisivustot otettiin käyttöön hyvin nopeasti. Kaikki ei kuitenkaan toimi niin kuin Strömsössä, esimerkiksi terveysportaali toimii, jos on toimiakseen. Pääsen kyllä varaamaan itselleni lääkäriajan netistä käsin, mutta terveystietojeni tarkastelu onkin jo aivan toinen juttu. Periaatteessa netissä kaiken pitäisi toimia Clave-systeemin kautta. Se muistuttaa sitä, mitä Suomessa käytetään pankkitunnuksilla. Espanjassa tosin pankkitunnuksilla maksetaan, siirretään rahaa tililtä toiselle. Ei muuta.
Tilasin itselleni Clave-tunnukset heti kun se oli mahdollista. Asianhoitajani on tottunut ummikkosuomalaisiin ja rahastaa kielitaidottomuudella. Hän tarjosi minulle palveluksiaan. Heidän kauttaan Claven olisin saanut muutamalla kympillä. Mutta hoidin asian itse, heidän suureksi ihmeeksi. Clave-tunnuksilla pääsen tarvittaessa myös verotietoihini, henkilö- ja asuntoverotukseen. Siis jos se toimii.
Helpompaa ja varmempaa terveyskeskuksen suhteen on kuitenkin tallustella sinne, odottaa numerolla vuoroaan ja luukulta tilata aika lääkärille, sairaanhoitajalle tai vaikkapa korona- ja influenssarokotuksiin. Niin tein viimeksikin ennen kuin lähdin Suomeen.
Täällä ollessani minulla on ollut onni saada mukavia ja päteviä omalääkäreitä, jotka ovat kuunnelleet kärsivällisesti ulkomaalaisen välillä vähän merkillistäkin puhetta.
Korona-aika muutti paljon julkisessa terveydenhuollossa. Lääkärit tekevät työtään joko julkisella tai yksityisellä. Molemmissa ei voi työskennellä yhtäaikaa. Täällä on siis kaksi rinnakkaista järjestelmää, joissa molemmissa tehdään samoja toimenpiteitä. Potilaalle julkinen palvelu on ilmaista, mutta yksityisellä täytyy maksaa.
Korona-aikana julkisen puolen lääkärit väsyivät ja sairaaloiden koko henkilökunta uupui. Koronaa hoidettiin lähinnä julkisessa terveydenhoidossa. Yksityinen puoli ei voi vieläkään antaa esimerkiksi koronarokotuksia.
Porukkaa lähti, kun kriisi oli ohi. Osa henkilökunnasta siirtyi yksityiselle puolelle, osa lähti aivan muihin töihin ja jopa ulkomaille. Meidänkin terveyskeskuksessa on henkilöstöpula.
Niinpä entinen rento ja asiakaslähtöinen ilmapiiri on muisto vain. Sain Torreviejaan muutettuani vääpelimäisen omalääkärin rouva Chin. Kiinalais- espanjalainen täti-ihminen, joka jo ensitapaamisellamme päätteli, että minä olen kielitaidoton maahanmuuttaja. Rehellisesti sanottuna pelkään häntä.
Viime kesänä ennen Suomeen lähtöäni kävin hänen luonaan uusimassa reseptini. Chi möykkäsi että hän ei reseptejä uusi ennen kuin olen käynyt laboratoriokokeissa. Sanoin, että lähden Suomeen jo muutaman päivän päästä ja sain paperini järjestykseen Torreviejaa varten vasta muutama päivä sitten. Hän huokaisi ja sanoi että vaa´alle nyt ainakin. Huokaisi toisenkin kerran ja sanoi että kiloja pois ja heti laboratorioon kun tulet sieltä Norjasta.
Viimeksi jo kerroin miten jouduin Suomessa sairaalaan. Tulostin rouva Chitä varten kaiken mahdollisen ja käännätin ne espanjaksi ennen kuin uskaltauduin tämän lohikäärmeen juttusille. Hän vilkaisi papereitani. Kun yritin selittää, että en tarvitse enää kaikkia lääkkeitä hän ilmoittikin että voisinko nyt pitää suuni kiinni kun hän tässä yrittää kirjoittaa. Sitten hän antoi minulle reseptini ja lähetteen laboratorioon. Kun sanoin että tuossa pumaskassa on myös vain muutaman viikon takaiset labratulokseni Suomesta, hän tuhahti “Suomesta” sellaisella äänenpainolla että ymmärsin todellakin olevani maahanmuuttaja, jonka kotimaa on hänen mielestään lähinnä lääketieteellinen takapajula.
Ystävät Suomessa ovat kertoneet että julkinen terveydenhoito Suomessa ei toimi niin kuin pitäisi. Jonot ovat pitkiä ja terveyskeskukseen pääsemiseksi täytyy jonottaa viikkokausia. Täällä kyllä pääsen nopeasti terveyskeskukseen, mutta toden sanoakseni yritän välttää rouva Chin tapaamista niin paljon kuin mahdollista.
Suomalainen OmaKanta-sivusto toimii. Sieltä olen löytänyt viime kesän kaikki tiedot, vähän viiveellä mutta ovat siellä kuitenkin. Ennen viime kesää tuosta OmaKannasta en tiennyt yhtään mitään.
Nyt asiani ovat sillä tolalla, että olen muuttamassa Turkuun viimeistään maaliskuun aikana. On mielenkiintoista tutustua tähän uuteen järjestelmään, joka on vielä murrosvaiheessa sekä siihen, miten saan omat terveystietoni siirrettyä Suomeen ja millä kielellä. Englanniksi ne eivät tule. Espanjassa karsastetaan englanninkieltä ja nyt kun Britannia ei ole enää EU:ssa, katsovat monet, että ei tarvitse enää olla brittejä kohtaan niin kohtelias. Turha yrittää saada terveyspalveluja englanniksi. Jos ei osaa espanjaa niin kehotetaan ottamaan tulkki mukaan. Ja se maksaa, joka kerta.
Osa 3, Loppiaisen aika,
Kilpailutusta muuttomarkkinoilla
Aloin joulukuussa etsiä itselleni vuokra-asuntoa Turusta. Netti on täynnä hakusivustoja, joihin voi jättää tietonsa. Niiltä tulee sitten tarjouksia suoraan sähköpostiini. Kriteerit täyttäviä asuntoja tupsahteli milloin mistäkin päin Turkua. Ilmoitin joillekin, että juuri tämä asunto sopisi minulle. Ihan heti ei kuitenkaan tärpännyt.
Toivoin mielessäni, että tuleva asuntoni olisi jonkun säätiön tai järjestön omistama. Yksityisiä vuokranantajia vierastan.
Ennen kuin olin saanut tarjouksia asunnoista, päätin jo kilpailuttaa muuttofirmat. Sieltä sitten putkahtelikin jos jonkinlaista tossunkuluttajaa ja hintahajonta oli huimaa. Muutamista firmoista huomasi heti, että ne olivat lähteneet soitellen sotaan. Niin kuin eräskin firma, joka lupasi lähettää Savosta tänne Torreviejaan kaksi miestä ja pakettiauton. Se lysti maksaisi minulle vain kymmenen tuhatta euroa. Tai eräskin tyyppi, joka soitti ja kertoi että voisi kuljettaa tavarani viidellä tuhannella, jos itse pakkaisin kaiken. Kun kysyin vakuutusten perään, hän sanoi että älä huolehdi sellaisista. Hänellä kun on näissä asioissa vankka kokemus.
Huh huh. Lopulta käännyin erään tunnetun suomalaisen muuttofirman puoleen ja kerroin ettei osoitetta vielä ole, mutta pyysin kuitenkin näillä tiedoilla heiltä arviohintaa. Tarjous miellytti, etenkin kun he lupasivat lähettää paikallisen yhteistyökumppaninsa arvioimaan, miten monta kuutiota muuttoni Turkuun vie.
Minulla on nyt Turussa asunto odottamassa, muuten ihan samassa kaupunginosassa josta aikoinaan muutimme Espanjaan. Se on vakuutusyhtiön omistama. Itse en ole sitä vielä nähnyt, mutta tuntemani luottohenkilö kävi sen puolestani katsastamassa ja näytti vihreää valoa. Muutan sinne viimeistään maaliskuussa. Joulunpyhät ovat nyt sekoittaneet aikatauluja eikä espanjalainen arvioitsija ei ole vielä ottanut yhteyttä. Sen ymmärrän, että monet pyhät vievät oman aikansa. Tätä kirjoittaessani on loppiainen.
Niin, loppiainen. Miten sitä Suomessa vietetään? Eipä kai sen kummemmin. Espanjassa loppiainen on joulun pyhistä se kaikkein tärkein. Loppiaisaattona Itämaan viisaat miehet tulevat kaikille paikkakunnille ja ottavat vastaan lasten lahjatoivekirjeet. Torreviejassa tietäjät rantautuvat satamaan aluksesta, joka normaalisti kulkee Tabarcan saaren ja kaupungin väliä. Väkeä tungeksii kaduilla. Tietäjät kulkevat kaupungin läpi kameleilla ja heittävät yleisölle makeisia. Kulkue on pitkä ja värikäs. Nokkelimmat lapset ovat tuoneet kadun varrelle avonaiset sateenvarjot, jotta he saavat mahdollisimman paljon makeisia. Espanjalaisen perinteen mukaan loppiaisaamuna saavat kiltit lapset lahjansa ja tuhmat lapset hiiltä. Tosin hiiltä ei taida enää kukaan saada. Ennen lahjat löytyivät ulos yöksi jätetyistä kengistä, mutta nykyään lahjat kuitenkin löytyvät kuusen alta. Tuhmia lapsia ei ole, on vain varattomia lapsia, joille avustusjärjestöt keräävät leluja ja vaatteita eri pisteissä kaupungilla.
Joulun aikaan Espanjan lapsilla on nykyään kaksi lahjapäivää. Tänne on levinnyt tapa, joka on meille tuttumpi. Joulupukki tuo lahjat joulupäivänä. Protestanttinenkin kristinusko on saanut jalansijaa joulun vietossa. Harva tosin muistaa että katolisessa maailmassa joulukuusen pitoa pitkään kavahdettiin kerettiläisyytenä. Nyt sellainen on jokaisella kirkkoaukiolla pyhässä sovussa seimiasetelman vieressä. Yllättävää oli nähdä tänä vuonna, että Madridin joulukulkueessa (gabalgata) oli mukana myös punalakkisia tonttuja! Onko tämä ekumeniaa, mene ja tiedä. Lapsille on ainakin mukavaa saada kahdesti lahjoja vaikka vanhempien kukkaroa se rasittaa.
Annoin perinteille periksi jo jouluaattona, kun minulla oli vieraita Suomesta. Ostin roscón de reyesin, eli loppiaiskranssin. Se kuuluisi syödä vasta loppiaisena mutta koska vietän sen yksin, otin asiassa varaslähdön.
Roscónin sisältä löytyy loppiaiseen sopiva posliinihahmo, joka aikaisemmin oli aina pieni vauvanukke. Sen lisäksi sisällä on kuivattu papu. Ei sovi ahmia tätä makeaa kranssia, joka on täytetty kermavaahdolla. Saattaa muuten rikkoa hampaansa. Tänä vuonna yksi vieraistani sai posliinifiguurin, joka oli yksi itämaan tietäjistä. Siksi hän sai olla myös illan kuningatar. Figuurin löytänyt saa kruunun päähänsä. Minäpä sain pavun, joten siis maksan ensi vuoden roscónin.
Lupasin ensi loppiaiseksi leipoa samalle seurueelle tuon kranssin, koska Suomesta sitä ei saa. Ja jos kaikki menee niin kuin pitääkin, olen silloin Suomessa. Pavun hankkiminen tulee olemaan helppoa, mutta mistä ihmeestä löydän sen pienen posliinifiguurin. Vai fuskaanko hiukan ja käytän muutama vuosi sitten leivonnaisesta saamaani hahmon? Sekään ei ole vauva, vaan Murjaanien kuningas, eli Balthasar, oma lempitietäjäni.
Osa 4, Tammi-helmikuun vaihde
Kaaos politiikassa, päässä ja huoneissa
Tätä kirjoittaessani on vain yksi päivä Suomen presidentinvaalin ensimmäiseen kierrokseen. Itse äänestin kirjeitse. Ääneni lähti matkaan Lontoosta, koska muuten se ei olisi ehtinyt ajoissa vaalilautakunnalle.
Olin Lontoossa viikon verran tapaamassa ystäviäni. Matka teki hyvää, vaikka en muistanutkaan kuinka kylmä kaupunki voi talvikuukausina olla. Espanjasta suoraan tulevan se hyydytti. Mutta oli hienoa tavata hyviä ystäviäni ja päästä heidän kanssaan nauttimaan Englannin ehkä parhaasta kulttuurituotteesta, nimittäin pubielämästä.
– Ajattele miten kylmä sinulla on sitten, kun asut Suomessa, sanoi serkku kun kerroin hänelle palelleeni.
– Pakko siihen on tottua ja ovathan huoneet sentään lämpimiä, vastasin.
Lämpimien huoneiden ylellisyydestä saa tosi harvoin nauttia talvisessa Britanniassa. Tosin nyt hotellini huoneet olivat jopa ylilämpimät, lämpöpatterin säätö oli mallia on/off, eli joko huone oli kuin sauna tai sitten se ei lämpiä ollenkaan.
Luonnollisesti myös hinnat hyydyttivät, mikään ei ole halpaa. Onneksi juuri nyt valuuttakurssit olivat euromaasta tulevalle kutakuinkin suotuisat, joten tappio jäi kuitenkin melko vähäiseksi.
Pääasialliset ostokseni olivat muutama sata teepussia. Paheeni kun on ollut vuosikymmeniä aito englantilainen tee. Ei mikä tahansa jasmiinitee, vaan sellainen työmiehen musta tee, jossa melkein lusikka pysyy mukissa pystyssä. Sellaista ei saa muualta ja nyt kun Britannia ei enää ole EU-maa, sen hankkimisesta postitse joutuisi maksamaan tullia. Nyt ovat Suomeen asettumiseni ensimmäisten kuukausien aamuteet turvattu.
Politiikkaa harrastavalla oli kissan päivät. Skandaali toisensa perään paljastui nykyisen hallituksen toimista. Pääministeri Sunak ei ole edes omiensa keskuudessa suosittu.
– Jospa joku kertoisi Sunakille, että hän voisi ostaa paremmin istuvia vaatteita tuon liian pienen rippipukunsa sijaan, oli erään ystäväni tyly huomautus.
Maassa on pakko järjestää pian vaalit ja vaikka Labourin Sir Keir Starmeristakaan ei juuri pidetä, niin hänen puolueensa luultavimmin nousee valtaan. Jää nähtäväksi mitä se vaikuttaa maan yksityistämisbuumiin ja sen säätelyyn.
Kuumin ajankohtainen aihe oli ns. Posti-skandaali. Britannian postihan on nykyisin pörssiyhtiö, jonka postikonttorit ovat yksityisten yrittäjien hallinnoimia, usein kyläkauppojen tai niitä vastaavien yhteydessä.
Vajaat kymmenen vuotta sitten yli 900 postiyrittäjää tuomittiin kavalluksesta, varkaudesta ja tositteiden väärentämisestä, kuka vankilaan, kuka koviin sakkoihin. Tässä myllerryksessä monet tekivät itsemurhan ja monet myös menettivät koko omaisuutensa. Vasta aivan äskettäin on käynyt ilmi, että se mikä näytti väärinkäytökseltä, tai että rahaa olisi kavallettu, olikin tietokoneohjeman virhe.
Omaisuutensa ja maineensa menettäneitä tuskin lohduttaa se, että edelleen puidaan heidän oikeuttansa korvauksiin. Kaiken kaikkiaan tämä tapaus on minusta varoittava esimerkki yksityistämisen ikävistä seurauksista.
Palasin kotiin Espanjaan, joka vielä on kotini parisen kuukautta. Täällä poliittista kaaosta aiheuttaa pääministeri Pedro Sanchézin kova pyrkimys pitää hallituksensa koossa. Edistyksellisen, jopa jossain suhteessa radikaalin, hallitusohjelman kanssa on ollut painimista, kun oman ja muiden vasemmistolaisten puolueiden mandaatti riittää nippanappa ohjelman toteuttamiseen.
Viimeinen niitti oikeistopuolueiden mielestä oli kun Sanchéz solmi yhteistyösopimuksen Katalonian Junts- puolueen kanssa. Sen johtaja Carles Puigdemont on ollut maanpaossa maanpetturuustuomion uhatessa, koska hän oli järjestämässä Katalonian itsenäisyydestä kansanäänestystä vuosia sitten. Vaali, ja sen toteuttamistapa olivat perustuslain vastaisia ja monet Juntsin johtajat joutuivat vankilaan.
Sanchéz on laatinut armahduslain, jonka nojalla vankilassa olleet – myös herra Puigdemont – voisivat palata ja elää Espanjassa. Luonnollisesti armahdus sisältää tiettyjä ehtoja, jotka vielä täsmentyvät, ainakin julkisuuden osalta.
Armahduslaki on jo saanut Brysselin hyväksynnän enkä usko että Espanjan kuningaskaan, uskaltaa olla lakia allekirjoittamatta. Vaihtoehtona voisi olla vielä pahempi kaaos.
Tosin äärioikeistopuolue VOX:n johtaja Abascal on jo möläyttänyt että Sanchézin voisi hirttää jaloistaan riippumaan. Lausuma, joka voi viedä Abascalin jopa oikeuteen, sillä tässä maassa kunnianloukkauksiin suhtaudutaan erittäin vakavasti, varsinkin jos ne kohdistuvat maan johtajiin.
Asuntoni on todella sekaisin. Olen purkanut kaapeistani kaikenlaista tavaraa ja miettinyt mitä laittaa kierrätykseen, mitä roskiin ja mitä kuljetuttaa muuttofirman mukana Suomeen. Varastoa en ole vielä edes uskaltanut lähestyä. Siivoojani ja luottonaiseni Jaana tulee torstaina, jolloin uskaltaudumme sinne. Mieheni kuoleman jälkeen kannoin sinne laatikkokaupalla tavaraa, jotka nyt on käytävä läpi ja josta osa lähtee muuttokuormassa Suomeen.
Onneksi muutto alkaa realisoitua. Suomalaisen muuttofirman paikallinen agentti otti yhteyttä ja kysyi päivämääriä milloin he voisivat tulla arvioimaan muuton volyymia ja hintaa.
On vielä sovittava muuttopäivämäärästä ja hankittava itselleni lentolippu Suomeen. On mietittävä miten uudessa asunnossani elelen, jos saavun sinne ennen muuttokuormaa. On odotettava että saan paperini Suomeen. Lähetin tiedot jo aikoja sitten mutta minulle ilmoitettiin että siirto kestää monta viikkoa. Toinen messu on sitten se, että täytyy tässä maassa sanoa irti kirjani asuinkaupungistani, lopettaa terveyskeskukseni jäsenyys, otettava itseni pois maan verojärjestelmästä, lopetettava ties mitä ja ennen muuta muistettava mille kaikille muille tahoille pitää osoitteenmuutos ilmoittaa. Täällä kun ei ole keskitettyä rekisteriä, kuten Suomessa.
Ihmekö, että on pää sekaisin.
Osa 5, helmikuu 2024
Jäinen Suomi hyydytti
Luulin, että palelin, kun olin Lontoossa. Luulin väärin. Olin viikon Suomessa hoitamassa asioitani ja tietenkin sattui juuri se viikko, jolloin Turussakin päästiin yli 20 asteen pakkasiin. Hyytävä muistutus siitä, mikä jatkossa tulisi minua odottamaan. Olin hyvin varustautunut. Minulla oli paksu toppatakki, pipo, kaulaliina ja villahansikkaat. Ja olin pukeutunut asusteen, jota en ole käyttänyt yli kymmeneen vuoteen – sukkahousuihin. Silti palelin koko ajan.
Keskustassa kadut olivat kuivat ja jäättömät, mutta vain pari korttelia keskustasta ja jääkuori oli todella paksu ja liukas. Kaupunki myi takavuosina suurimman osan talvikalustostaan koska uskottiin, että ilmastonmuutos hoitelee hommat lämpimämpään suuntaan. Uskottiin väärin.
Onneksi olin pakannut teleskooppi-kävelysauvat mukaani ja sukulaismies näytti, miten niistä saatiin piikit esiin. Vaelsin siis katuja muiden sauvakävelijöiden joukossa. Liukastelimme ja kun satuimme vastakkain, oli kontaktin luonne selvä:
– Hui kamala, kyl on jäist!
Me vanhemmat naisihmiset olemme oppineet kommunikoimaan. Vanhemmat miehet tuntuvat puolestaan olevan hiukan moittivia:
-Kuivarte ei sul ol piikkei kenkien pohjas?
Pääasia kuitenkin että puhutaan.
Jännitti nähdä uusi asuntoni. Se on juuri sellainen kuin kuvittelin, eli minulle sopiva. Ja sopivassa paikassakin. Busseilla pääsee keskustaan helposti. Meille turkulaisillehan bussi on keltainen vaara eli keltsu. Kauppa on hyvin lähellä. Parvekekin oli ehditty lasittaa.
Kävimme luottohenkilöitteni, serkun ja hänen miehensä kanssa ostamassa minulle retkisängyn, yhden taitettavan tuolin ja taloustikkaat. Niillä on tultava toimeen, kun muutan uuteen asuntooni. Olen varannut lennon kiirastorstaille. Tuolloin vielä muuttokuormani kulkee jossain päin Euroopan maanteitä.
Muuttoporukka tulee kymmentä päivää ennen Espanjasta lähtöäni pakkaamaan tavarat. Onneksi minulle jää tänne sohva, jossa voin nukkua. Lisäksi jää vielä muutakin kamaa, joten ihan tyhjässä asunnossa en Espanjassakaan ole.
Suomessa viihdytin itseäni katsomalla televisiota. Tai viihdytin ja viihdytin. Presidentinvaalin toinen kierros oli meneillään, ennakkoäänestys käynnissä ja joka ilta kaikista tuutista tuli paneelia toisensa perään. Mitä muuta tällainen politiikan suurkuluttaja saattoi hyytävän kylmässä Turussa tehdä, kuin töllöttää paneeleja.
Ammattiliitot lakkoilivat hallituksen leikkauspolitiikkaa vastaan. Lakkoilevat varmasti jatkossakin. Tiedotusvälineissä varoitetaan lakkoilun vaikutuksista kansantalouteen. Olen ihmetellyt jo kauan aikaa, miten kansalaisia syyllistetään päättäjien tekemistä mokista. Olen myös ihmetellyt sitä, että kerta toisensa jälkeen näitä samoja päättäjiä äänestetään eduskuntaan .Äänestäjällä ei ole kuluttajansuojaa.
Ei sitä ole äänestäjällä Espanjassakaan mutta pidän heidän vaalitavasta enemmän kuin Suomen. Espanjassa on pitkät listat. Luet kunkin puolueen vaaliohjelman ja sen perusteella äänestät sitä listaa, jonka ohjelma eniten miellyttää. Jonkin sortin kuluttajansuoja siitä syntyy, sillä seuraamalla vaalikauden aikana äänestämäsi porukan tekoja, voit varmistaa sen, että ainakin jostain lupauksista pidetään kiinni.
Tätä kirjoittaessani traktorit ovat tukkineet tiet Andalusiassa protestina EU:n maatalouspolitiikalle. Ruuan tuottajahinnat ovat koko Euroopan huolenaiheena ja koska osa perheestäni kuuluu maataloustuottajiin, kannan minäkin asiasta suurta huolta.
Toinen kuohuntaa aiheuttava asia on Espanjan uusi armahduslaki, tai oikeammin lakiin laadittava lisäys. Pysyäkseen kasassa koalitiohallituksen on armahdettava Katalonian itsenäisyyttä ajaneet puoluejohtajat. Lehmänkauppoja tehdään kovasti. Asia on esillä myös siksi, että Galiciassa on aluevaalit ja konservatiivipuolue PP:n puheenjohtaja Alberto Nuñez Feijoo on myös Galician aluejohtaja.
Viikon kuluessa sain paljon asioita hoidettua Suomessa. Pankkineuvottelut olivat hyvät ja nyt tiedän miten toimia asuntoni myytitulojen kanssa. Sain myös tehtyä kotivakuutuksen, vaikka se oli tuskallista koska digi- tai mikä-lie-virasto ei ollut vielä hyväksynyt minua takaisin suomalaiseen rekisteriin. Netissä ei vakuutuksen ostaminen onnistunut espanjalaisen osoitteeni takia. Vuokranantaja taas ei hyväksynyt minua asukkaaksi ilman kotivakuutusta. Catch 22? Onneksi sain puhelimitse vakuutusyhtiön kuitenkin uskomaan, että ihan oikeasti muutan Suomeen ja olen jo hyvissä ajoin ilmoittanut asian digi-virastoon.
Ne presidentinvaalit. Minun ehdokkaani jäi hiuksenhienosti kakkoseksi. Voittajaksi tuli mies, johon tutustuin työni kautta, kun hän vielä oli Euroopan Unionin virkamies. Minulle jäi silloin mieleen, että tämä hymypoika on äkkinäinen liikkeissään. Nyt toivon, että hän on rauhoittunut. Onneksi hänen ei enää tarvitse osallistua Suomen sisäpolitiikkaan, sillä se ei ole hänen vahvaa osaamistaan. Toivottavasti hän luovuttaa puolueensa jäsenkirjan myös henkisesti.
Ensi viikolla alan purkaa oleskeluuni kuuluvia sidonnaisuuksia täällä Espanjassa. Se onkin sitten jo eri messun paikka.
Osa 6, maaliskuu 2024
Kahden maan asukas
– Mitä sinä olet mennyt tekemään? kysyi hämmästyneenä asianhoitajani edustaja, kun kerroin että olen siirtänyt kirjani Suomeen. Ei sinun vielä pitänyt sitä tehdä.
– Mutta jos en olisi sitä tehnyt, en olisi saanut Suomessa asuntoasioitani järjestykseen. Mikä tässä nyt on pielessä?
– Nyt sinua kohdellaan Espanjassa ei-residenttinä ja joudut maksamaan asunnon myyntivoitosta veroja.
– Aha, vai niin. Kukaan ei ole minua neuvonut tuossa asiassa.
Olen nyt siis kirjoilla kahdessa maassa. Kiitos siitä lankeaa asianhoitajani toimistolle, joka ei ole minua muutenkaan pahemmin valistanut myyntiasioissa. Rahastaa he kyllä osaavat ja olen antanut sen tapahtua koska en ole mikään matikkanero ja koska Espanjan verotusasiat ovat mutkikkaita enkä ole halunnut tehdä virheitä. Mutta kuten edesmennyt anoppini sanoi: ”Smakar det, så kostar det”. Eli tässä tapauksessa koska olen halunnut päästä helpolla, saan siitä myös maksaa. Ihan oikein tähän asti. Kun olin vielä espanjan kielessä ummikko, oli tavattoman helppottavaa antaa suomalaista henkilökuntaa käyttävän toimiston tehdä veroilmoitukset ja muut tärkeät paperit. Niinpä ne saavat tehdä viime ja vielä tämänkin vuoden ilmoitukset, koska kaiken tämän muun paperisodan keskellä en jaksa muuttaa asioita. Veroilmoituksen valmistelu maksaa 85 euroa ja itse veroilmoituksen toimittaminen veroviranomaisille toiset 85 euroa.
Nyt kun kielen puolesta pystyn toimimaan espanjalaisessa yhteisössä, olen ryhtynyt pohtimaan sitä, miten pieniin kieliryhmiin kuuluvilta rahastetaan aika lailla aivan yksinkertaistenkin asioiden hoitamisesta. Olisin voinut itse palauttaa residencia-korttini poliisilaitokselle, mutta tehköön nyt toimisto senkin.
Olen kuitenkin hoitanut itseni kaupungin asukkaaksi ilman minkään tahon apua. Kun tiedustelin, mitä tuo olisi maksanut, vastaus oli, että 20 euroa. Kilpailua ei ole paljoakaan. Paikkakunnalla on vain yksi valantehnyt kielenkääntäjä, joka sattuu myös olemaan koulutukseltaan juristi. Asianhoitajia on useitakin, mutta heidän palveluksensa ovat rajatumpia.
Tulkkeja on muutamia ja siksi he ovat täystyöllistettyjä. Suomalainen ei näköjään uskaltaudu virallisten tahojen puheille ilman tulkkia, ei edes terveyskeskukseen. Vaikka olisi opiskellut espanjaa monta vuotta ja vaikka nykyisin onkin olemassa älypuhelimissa ties mitä käännösohjelmia. Tai sitten kysytään että puhutaanko täällä englantia. Ei puhuta, juurikaan. Eikä halutakaan puhua, ollaan samalla lailla chauvinisteja kuin ranskalaiset.
No, asiat edistyvät kuitenkin hyvää vauhtia. Muuttajat tulevat puolen kuun jälkeen. Käymässä ollut sukulaismies ihmetteli, että miksi en ole pakannut vielä mitään. Sanoin niinkuin asia on, että en aiokaan itse pakata mitään. Muuttofirma pakkaa, koska on oltava hyvät vakuutukset ulkomaanmuuttoihin ja se edellyttää sitä, että firma tietää mitä laatikoihin on pakattu.
Sormia tosin syyhyää. On hiukan toimeton olo. Jotain voisin itsekin tehdä. Kun täältä lähden voin pakata omat vaatteeni, jotka otan lennolle mukaan. Mutta mitäpä pakata, tai mitä pitää vielä esillä, siinäpä pulma.
Tätä kirjoittaessani Suomi saa uuden presidentin. Minäkin kohta lähden telkkarin ääreen katsomaan seremonioita. Tulee varmaankin hiukan nostalginen olo. Siitä on jo 23 vuotta kun työni puolesta sain olla todistamassa Tarja Halosen juhlallista vakuutusta Eduskunnassa. Siihen tilaisuuteen olin ostanut juhlavan jakkupuvun. Nyt ajattelin istua sohvalla verkkareissa. Onko kyseessä henkilökohtainen kannanotto vai ei, jääköön lukijan arvattavaksi.
Osa 7 maaliskuu 2024
Kolme reipasta miestä pakkasi kotini
Suomalaisen muuttofirman espanjalainen yhteyshenkilö ilmoitti minulle hyvissä ajoin, että tulevat pakkaamaan muuttotavarani 18.3 kello 9.30. Niinpä muuttoauto parkkeerasi taloni eteen kello 10.00. Se on tämän maan standardien mukaan tosi hyvin ajoissa olemista. Ovatkohan jo tottuneet meihin pohjoismaalaisiin, meillehän on kohteliasta tulla mieluummin hiukan etuajassa. Espanjassa moinen etuajassa tuleminen on moukkamaista, sen olen saanut oppia monet kerrat. Mieluummin hiukan myöhässä.
Pian ovikelloni soi ja kolme nuorta miestä astui sisään asuntooni. Eivät pahemmin esittäytyneet, halusivat vain tietää mitä kaikkea pakataan ja mitä jätetään. Sitten hakivat autosta kasan muuttolaatikoita ja hirvittävän määrän kuplamuovia. Ehdotettuaan minulle, että siirtyisin parvekkeelle he ryhtyivät toimeen. Seurasin aitiopaikalta eli parvekkeen oviaukosta miten tehokkaasti ja ammattitaitoisesti kaikki sujui. Työläisvanhempien jälkeläisenä osaan arvostaa ammattitaitoista työtä. Nämä kolme olivat tehneet hommia yhdessä ennenkin. Työ sujui sujuvasti ja saumattomasti.
Viisi tuntia siinä meni. Sitten he lähtivät mukanaan kahdeksankymmentä kollia tavaroitani. Tulevina viikkoina ne kulkevat Euroopan maanteitä ja myös meritse kohti Turkua. ”Ojala”, kuten espanjalaiset sanovat, mikä suomeksi on jotakuinkin ”toivottavasti”.
Koska yksi pojista oli jo ehtinyt valittaa nälkäänsä niin annoin heille kunnon tipin ja sanoin että menkääpäs pojat ja ostakaa itsellenne kunnon voileivät, että jaksatte ajaa muuttoauton seuraavaan pisteeseen.
Pakkaaminen oli ollut niin tehokasta, että mukaan oli sujahtanut itselleni sivuun varaamani vuodevaatteet ja yöpaita. Sillä vaikka sänky lähtikin niin jätin sohvan, jolla nyt nukun. Onneksi minulla oli varalta vielä pari muutakin lakanaa ja omat vaatteeni, joten en joutunut siinä asiassa pulaan.
Hämmennystä aiheuttaa jonkinlainen haamuefekti, koska oletan että ruokapöytäni on vielä siinä missä se äsken oli. Vien jotain kulhoa sitä kohti ja kas kummaa, paikalla on vain tyhjä tila. Onneksi tajuan asian heti, enkä vielä ole pudottanut mitään käsistäni kivilattialle.
Siirsin parvekepöydän sohvan eteen. Olin päättänyt että televisio saa jäädä, se on vanha ja oletan voivani ostaa uudemman tulevaan kotiini. Niinpä nyt nautiskelen ateriani ja juomani parvekepöydän ääressä ja ihmettelen taas kerran maailman menoa.
Madridin aluejohtaja Isabel Ayuso on nyt myrskynsilmässä, koska hän puolisoineen on epäiltynä rahastuksesta korona-ajan kaupoistaan. Pariskunta on netonnut itselleen miljoonia maski- ja rokotekaupoillaan. Luonnollisesti pimeästi. He ovat kuitenkin jääneet rysän päältä kiinni, koska verottajalla on omat keinonsa. Ans kattoo miten tämä etenee. Toinen puheenaihe on se, että armahduslaki, josta aikaisemmin jo kerroin, on juuttunut senaattiin, jossa konservatiivit jarruttavat sen etenemistä. Espanjassahan parlamentti on kaksikamarinen.
Kahdeksan viikon päästä on Kataloniassa taas aluevaalit. Siihen mennessä vapaaehtoisessa maanpaossa ollut Carles Puigdemont toivoo voivansa palata takaisin ilman oikeudellisia seurauksia. Mikäli tämä ehdotettu armahduslaki menee läpi, niin yhdeksän mielipidevankia vapautetaan.
Ja Suomessa ministeri Satonen kinaa ay-liikkeen kanssa. Jos minulta kysytään, niin kannatan mielipiteen vapautta ja sen ilmaisemista vaikkapa lakoin, niin Espanjassa kuin Suomessakin. Ihmettelen tolkun ihmisten härkäpäisyyttä, niin Espanjassa kuin Suomessakin. Olen aina ollut ylpeä siitä että Suomi on sopimusyhteiskunta, sitä olen täälläkin paasannut. Viime aikoina olen kuitenkin ollut aika hiljaa.
Vielä tuosta aikatauluttamisesta. Kolme vuotta sitten taloyhtymä päätti, että valokuilut maalataan. Ne ovat niitä, joihin osa ikkunoista antaa, minulla muunmuuassa makuuhuoneen ja kodinhoitohuoneen ikkunat. Siis ne ovat kuiluja ilman maisemaa. Tätä kirjoittaessani niiden maalaustyöt on aloitettu, vain kaksi ja puoli vuotta myöhässä. Jos jotain, niin kärsivällisyyttä olen näinä vuosina täällä oppinut.
Viikon päästä lennän Suomeen. Sitä ennen pitää vielä käydä useissa toimistoissa ja poliisiasemalla lopettamassa Torreviejan asukkaana olemiseni. Nämä asiat eivät täällä vielä hoidu netissä. Tai joskus hoituvat, joskus eivät. Yleensä eivät.
Osa 8 Viimeinen päivitys, huhtikuu 2024
Takaisin turkulaiseksi
Työnsin poikani avustamana kolme matkalaukkua sisään uuden asuntoni oviaukosta. Vastassa oli vähän yli viidenkymmenen neliön autius. Tai no, olinhan sentään tammikuisella vuokrasopimusreissullani hankkinut taitettavan tuolin, taloustikkaat ja retkisängyn. Korvissani alkoi soida Pentti Saarikoskea: ” Vessa, vesiposti, keittokomero ja huone”. Vessa, check. Vesiposti, eli juokseva vesi, check. Keittokomero, todellakin check. Siellä sentään on vedenkeittoon pannu. Huoneita kaksi, check. Siinä toisessa se retkisänky, johon serkkuni tammikuussa oli petannut lakanat.
Lähdin sitten hankkimaan itselleni nettiä sekä tiedustelemaan josko taloyhtiön suosimaa nettifirmaa kiinnostaisi saada minut myös puhelinasiakkaakseen. Netti hoitui. Puhelinliittymän suhteen tulikin sitten mielenkiintoinen tilanne. Koska olen maahanmuuttaja (vaikkakin Suomen kansalainen), en tämän firman toimesta voinut saada kuin rajallisen puhelinliittymän.
”Kun sua kohdellaan kuin ketä tahansa maahanmuuttajaa. Vuoden verran rajallinen, ei voi soittaa palvelunumeroihin kuten taksiin, sitten se muuttuu normaaliksi.”
Entä hinta? Halvempi sen ensimmäisen vuoden?
” Ei, sen on se sama.”
Ei tullut kauppoja.
Lähes kaikki tapaamani ihmiset alkavat puhua ennemmin tai myöhemmin siitä, miten velkainen Suomi on ja miten kaikessa nyt pitää vain säästää ja leikata. Valtionvelka ja siihen johtaneet syyt eivät ole tavallisten ihmisten murheita. Sitä varten vaaleilla valitsemme päättäjät. Kuitenkin Suomi on hyvinvoiva maa. Meillä on hyvä sosiaalijärjestelmä, pitkälle ilmainen koulutus ja laadukkaat julkiset palvelut.
Verrattuna entiseen asuinmaahani Suomessa on kaikki hyvin. Jopa eräs ystäväni, jonka eläke on vähän yli 1000 euroa kuussa sanoi, että hän on valmis siihen, että hänen eläkkeestään leikataan, jos sillä lailla voitaisiin valtion velkataakkaa vähentää. Aivopesu toimii. Olen havainnut, että joka tuutista toitotetaan miten huonosti kaikki tulee olemaan, jos ei nyt leikata pienituloisilta, yksihuoltajilta, vajaakuntoisilta, opiskelijoilta ja pieneläkeläisiltä.
Toinen laulu alkaa soida korvissani. Sen kertosäe kuvaa tätä aikaa ja tätä hallitusta hyvin: ”Kaikkihan me samassa veneessä ollaan, mutta järjestys on saatu tähänkin jollaan, toiset soutavat ja toiset vähän melalla avittaa. Ja kalansaaliskin jaetaan, vaikkei ihan tasan, saa soutajat perkuutähteitä kasan, sillä solidaarisuuttahan Suomessa tarvitaan.”
Kauppoja tehdessäni mietin, miten tässä maassa voi asua, ellei ole muuta turvaa kuin pieni eläke ja jonkin sortin sosiaaliturva. Kaikki maksaa, terveydenhoito, lääkkeet, liikenne, ruoka, vaatteet. Minä porskutan huonolla omallatunnolla ja ostan kotiini sohvan, pyykinpesukoneen, television ja verhoja sekä mattoja.
Mutta lohduttaudun sillä, että näin työllistän ihmisiä. Kotiinkuljettajat ovat pääsääntöisesti olleet etnisesti moninaisia, ystävällisiä, kohteliaita ja nopeita.
Paljonko se sitten lohduttaa, ajattelin tässä hijattain.
En ole pienituloinen eläkeläinen, joskaan en suurituloinenkaan. Juuri äsken kuulin, että kuulun siihen ryhmään, joiden verotusta pääministeri ja hänen paras ystävänsä, aikovat korottaa. Siitä vaan. Jos näitä kahta kuuntelee tosissaan, luulisi että valtio on turmion partaalla. Vähän kuin joku Etelä- Sudan.
Paluu Turkuun tarkoittaa sitä, että voin puhua omaa murrettani vapaasti ja minua ymmärretään. Paluu Suomeen tarkoittaa sitä, että puran hiljaista kiukkuani ja tavatonta turhautumistani isänmaani politiikkaan menemällä itse mukaan puoluepolitiikkaan. Ehkä minusta on vielä jotain hyötyä.
Odotan muuttokuormaani, mieleeni tulee nyt kirjallinen sitaatti, Beckettin näytelmä nimeltään ” Waiting for Godot”, suomeksi sen nimi on ”Huomenna hän tulee”. Toivon että päin vastoin kuin näytelmässä, muuttokuormani tulee. Jos ei huomenna niin jonain lähipäivänä.
Eeva Donner
