Suomen Wanhat Toverit ry kokoaa SDP:n veteraanijäsenet yhteistoimintaan, jolla tuetaan puolueen aatteellista työtä. SWT-yhteisön muodostaa noin 50 jäsenkerhoa.

Uusi SWT:n puheenjohtaja Reijo Päivärinta

Esittelyssä Reijo Päivärinta SWT:n uusi puheejohtaja

Reijo, sinut valittiin Lappenrannassa Suomen Wanhojen Tovereiden uudeksi puheenjohtajaksi. Olet myös Lahden WT:n puheenjohtaja. Ehkä kaikki eivät kuitenkaan tunne sinua kovin hyvin, joten kerro jotain itsestäsi. 

Aloitetaanko koulutuksesta?

Ensinnäkin asun nykyään Kärkölän Marttilassa. Ammattikoulun jälkeen opiskelin Väinö Voionmaan opiston vuosikurssin 1967-1968 sekä Työväen Akatemian 1. ja 2. vuosikurssit vv. 1969-1971. Tampereen yliopistosta valmistuin yhteiskuntatieteiden maisteriksi v. 1978 pääaineinani kansainvälinen politiikka ja kunnallispolitiikka.

Mitä olet tehnyt työksesi?

Toimin Haukiputaalla SAK:n Pohjolan Opistossa opettajana 1980-luvun alkuvuosina ja SAK:n keskustoimistossa 1982 lopulta aina eläkkeelle tuloon eli vuoteen 2008 saakka.

SAK:ssa ahersin sekä koulutus- että järjestöosastoilla. Ensin hoidin koulutuspolitiikan asioita ja tämän jälkeen olin SAK:n Uudenmaan piirin piirisihteerinä 1990-luvulla.

Vuonna 1996 SAK perusti päätoimisen vakanssin hoitamaan koulutusta ja yhteistyötä opettajien ja oppilaitosten kanssa. Minut valittiin tähän. Suunnittelin ja johdin valtakunnallista ja alueellista koulutusta opinto-ohjaajille, peruskoulujen ja lukioiden historian ja yhteiskuntaopin opettajille sekä kaikkien kolutusalojen ammatillisille opettajille. Vastasin myös erilaisten SAK:n oppimateriaalien tuottamisesta opettajien opetuskäyttöön yhteistyössä opettajien järjestöjen edustajien kanssa. Teimme opetusvideoita, lauta- ja korttipelejä sekä verkko-opintoaineistoja, joilla kaikilla oli suuri kysyntä yläkouluihin, lukioihin ja ammatillisten oppilaitoksiin. 

Minut nimitettiin myös Suomen Opinto-ohjaajat ry:n kunniajäseneksi. Työkuvaani kuuluivat myös SAK:n ja TUL:n yhteiset asiat.

Mitä luottamustehtäviä sinulla on ollut?

Toimin Kärkölän kunnanvaltuutettuna v. 1973 alkaen viidellä vuosikymenellä lähes tauotta vuoteen 2021 saakka. Kuulun yhä Kärkölän Kuntala OY:n hallitukseen. Olen Työväenperinteen Tutkimus ry:n toiminnantarkastaja ja Lahden seudun Wanhojen Toverien puheenjohtaja.

Olet myös järjestäytynyt, miten?

Olen Lahden sos.dem. työväenyhdistyksen, Lahden Kalevan (TUL), Väinö Linnan seuran, Salpausselän kirjailijoiden ja Historian Ystäväin Liiton jäsen.

Mitä harrastuksia sinulla on?

Olen kirjoittanut runokirjoja sekä muutaman Kärkölän Marttilan kylän mennyttä historiaa käsittelevän teoksen, joihin olen muun ohessa tallentanut  parin aikaisemman sukupolven ihmisten muistitietoa. V. 2021 minulta ilmestyi kotikyläni TUL:n urheiluseura Marttilan Pyryn historiateos ja vuotta myöhemmin suururakka ”TUNTEMATON KÄRKÖLÄ: iloa, älyä ja sortoa vuosina 1973-2022”. Toinen suuri ponnistukseni ”OPPIVAT OPETTAJAT: menestystarina SAK:n koulutiedotuksesta 1985-2008” ilmestyi v. 2015. Em. teosta kirjoitin tiiviisti viiden ensimmäisen eläkevuoteni ajan. Parhaillaan kirjoitan kotikyläni Marttilan työväenyhdistyksen historiaa sekä opaskierroksia varten tekstejä Kärkölän entisistä ja nykyisistä työväentaloista. Toinen harrastukseni on liikunta.

Kiitos paljon Reijo ja onnea uuteen luottamustehtävään!

Teksti ja kuva Hannu Ohvo