Vaalipakina
Ennen ja tänään
Ennen oli savupiippu ja sikaripatruuna. Tehdasmiljöö oli tiivis ,
yhteisöllinen ja turvallinen.
Jokainen tiesi paikkansa ja asemansa. Savuava piippu tiesi
palkanmaksua ja patruuna
esim. kalkki-Petteri ja Juuso Walden olivat rahan ruumiillistumia.
Melkein kaikki pyöri OY:n
ja sen vaikutuksen ympärillä. Kun meni hyvin, niin patruuna piti
työläisiä arvossa.
Ennenaikaan ei kunta, eikä varsinkaan Eduskuntavaaleissa ollut varaa virheisiin.
Valkokaulusväki, siis hyväpalkkaiset ja työnantajan edustajat
äänestivät oikeistoa ja
suoritushenkilöstö vasemmistoa. Vaalikoneita ei ollut, joten
vaalikarjan päitä ei sekoitettu.
Usein jopa oman tehtaan pääluottamusmies onnistuttiin saamaan
Arkadianmäelle asti.
Sitten tuli 90-luvun lama. EU-aika ja globalisoituminen alkoi ja
äänestyskäyttäytyminen
muuttui, viimeistään silloin, kun populisti (sanoja, ei tekoja)
puolueet tulivat äänipotin jaolle.
Savupiipputeollisuus väheni ja patruunat olivat kadonneet, rahalla ei
enää ollut kotimaata.
Tänään kaikki on ylikansallista ja vaaleissakin äänestetään yli
puoluerajojen, usein jopa
oman edun ja lompakon vastaisesti. Köyhissä maissa mennään, jos rahaa
on, katsomaan
jalkapallo-ottelua ja hurmioidutaan, kun voidaan pariksi tunniksi
samaistua kentällä kirmaaviin
miljonääreihin. Meidän pitää tulevia vaaleja varten kertoa oman maan
pienipalkkaisille ja
vähän maksuvälineitä omaaville ihmisille, etteivät äänestä
oikeistohenkisiä rahavallan edustajia,
koska muutoin voi tulla orpo olo kaupan kassalla, kun kate on loppu ja
leipää tekee mieli.
Ei siis sahata omaa oksaa, joten: Numeronpiirrossa hetken hurmio, voi
olla 4 vuoden turmio.
