Suomen Wanhat Toverit ry kokoaa SDP:n veteraanijäsenet yhteistoimintaan, jolla tuetaan puolueen aatteellista työtä. SWT-yhteisön muodostaa noin 50 jäsenkerhoa.

Kerho 3.4.2023

Lahden seudun Wanhat Toverit kokoontuivat 3.4. ruotimaan eduskuntavaalien tulosta. Hämeessä jokainen edellisen kauden demarikansanedustaja uusi paikkansa eli demarit pitivät asemansa. Saimme edelleen 4 paikkaa. Politiikan taivas kuitenkin musteni, sillä oikeistopopulistit voittivat neljännen paikan, jonka vihreät menettivät. Keskusteluissa pohdimme tulevaa hallituspohjaa, sitä tuleeko maahan puhdas kylmää kyytiä nuorille, vähävaraisille, eläkeläisille ja palkansaajille antava oikeistohallitus vai kokoomuksen ja demarien pohjalta syntyvä sinipuna. Ihmeteltiin, jos kokoomus suostuisi persujen vaatimuksiin kuten työperäisen maahanmuuton torppaamiseen, kielteisen kannan ottamiseen Euroopan maiden yhteistyöhön tai ilmasto- ja ympäristöpolitiikan vesittämiseen. Monet toverit ottivat esiin myös sosiaalisen median ongelmat virheellisten tietojen levittäjinä. Erityisesti TikTok nousi esiin. TikTok on persuhenkinen, nopearytminen, asioita kärjistävä ja vääriä mielikuvia ruokkiva poliittinen toimija. Demarien pitäisi selvittää, voisimmeko mennä vaikuttamaan TikTokkiin ja muihin some-kanaviin nykyistä voimakkaammin. Reijo Päivärinta.
Kuva: Vesa Tuominen