Tapio Bergholmille kova, tiukka, päättäväinen, runnova Koivisto on tutkimustulos. Sitä ei hevin arvaisi, kun yleinen käsitys hänestä on ollut pehmeä, filosofi, jahkailija. Bergholmin viimeisessä kirjassa Kova Koivisto seurataan, miten politiikassa äänestyksissä huonosti pärjäävä mies muuttuu politiikan tähdeksi ja karisman kehkeytyminen alkaa.
Mauno Koivisto oli strateginen näkijä. Esimerkkejä siitä olivat vaatimukset irtautumisesta Kekkos-kammosta, yhteistyöstä sosialidemokraattien ja kommunistien ja kansandemokraattien kanssa, suurista veronkorotuksista valtiovarainministerin uran alussa ja yhteistyöstä Neuvostoliiton kanssa. Kaikkia näitä Koivisto piti keskeisesti esillä 1960-luvun politiikassaan. Kirjassa kuvataan, kuinka vasemmistolaisleskisläinen Koivisto koki kääntymyksen 60-luvulla ja yritti lähteä parantamaan SDP:n asemaa suomalaisessa yhteiskunnassa. Hän ei aina ollut SDP:n suosiossa, mutta puolue oli vapautunut Tannerin ja Pitsingin vallasta, mikä vahvisti yhteistyökumppani Rafael Paasion asemaa ja helpotti Koiviston pyrkimyksiä. Koivisto liittoutui Paasion kanssa. Paasion aseman vahvistuminen puolueessa Honka-liikkeen jälkeen nosti hänet presidenttiehdokkaaksi, sittemmin puheenjohtajaksi ja pääministeriksi. Alkuun tilanne mediassa oli se, että Paasio oli hyvä ja Koivisto huono.
Koiviston ja Paasion yhteistyöstä muodostui Bergholmin sanojen mukaan tappiokumppanuus. Koivistosta tuli Paasion ”asiamies” ja Paasio nosti Koivistoa yhä vaikutusvaltaisempiin tehtäviin. Uransa alussa Koiviston eteneminen oli Paasion tuen ja luottamuksen varassa, mikä ajan mittaan heikensi Paasion asemaa. Koivisto valtionvarainministerinä runnoi Paasion hallituksessa tiukkoja veroratkaisuja Bergholmin mukaan ensikauden ministeriksi kovaan ja itsevarman tyyliin. Kaaospäivät syntyivät, kun pääministeri syrjäytettiin valtionvarainministerinsä tiukan talouspolitiikan vuoksi. Koivisto oli raivoissaan politiikkansa epäonnistumisesta.
On legenda, että Koivisto ei pyrkinyt mihinkään saavuttamiinsa tehtäviin. Tosiasiassa hänet ainakin ylipuhuttiin ottamaan vastaan Suomen Pankin pääjohtajuus vuonna 1967. Samoin hän harasi vastaan, kun hänelle tarjottiin vuonna 1968 pääministerin tehtävää. Pääministeri Koiviston hallituksen pahin ongelma vuosina 1968-69 oli maatalouden ylituotanto, erityisesti voi. Margariini oli tullut kilpailijaksi.
Bergholmin kirja kuvaa kovan Koiviston luonteenpiirteitä laajasti eri politiikan tapahtumien ja esimerkkien kautta. Se, mistä kaikesta Koiviston karisman kehittyminen sai alkunsa, on yhteensattumuksien summaa. Siinä oli moni-ilmeisyyttä, nopeutta siirtyä tunnelmasta toiseen, kykyä nousta kaikenlaisiin vaativiin paikkoihin, charmi ja naisten suosio, Maunon viehättävät yläkropan paljastukset kivien nostamisessa. Ja toki myös televisio avitti. Koivisto teki kaiken niin, että sitä seurasi kansan suosio. Jopa sen, että itsenäisyyspäivän vastaanotolla vuonna 1968 hänellä oli rinnassa tavallisimmat joka miehen kunniamerkit. Trilogian kolmas osa saa nimeksi Kestävä Koivisto.
Teksti: Kirsti Palanko-Laaka
Kuva: Hannu Ohvo
