Kun heinäkuinen sairaalakeikka ja sen jälkeinen toipuminen ovat rajanneet viimeaikaisen elämäni pääosin neljän seinän sisälle, minusta on tullut Yle Areenan suurkuluttaja. Olen aiemminkin arvostanut sen monipuolista ja laadukasta tarjontaa, mutta oikeastaan vasta nyt olen kunnolla tajunnut, miten paljon vaihtoehtoja Areenassa on katsojalle ja kuuntelijalle tarjolla. Se on digimedian kuluttajalle varsinainen karkkikauppa: kiinnostavia dokumentteja, koukuttavia tv-sarjoja kutkuttavasta jännityksestä historialliseen epookkiin, musiikkia ja teatteria, laatuelokuvia, koskettavia haastatteluja ja paljon, paljon muuta.
Yleisradion toiminta perustuu Yleisradiolakiin, jonka mukaan kansallisen yleisradion tehtävänä on tarjota monipuolinen ja kattava palvelu jokaiselle katselijalle ja kuuntelijalle. Tärkeitä näkökohtia laissa ovat myös kansanvallan sekä osallistumis- ja vuorovaikutusmahdollisuuksien tukeminen sekä kotimaisen taiteen ja kulttuurin vahvistaminen. Ylen toiminnan rahoittamiseksi meiltä itse kultakin peritään vuosittain veroa, jonka suuruus riippuu maksajansa tuloista. Jotkut jaksavat jurnuttaa Yle-verosta vuodesta toiseen ja vaativat siitä luopumista. En minäkään ole läheskään aina Ylen ohjelmiin tyytyväinen, minkä vuoksi negatiivista palautettakin on tullut lähetetyksi silloin tällöin. Silti olen valmis maksamaan osuuteni nykymuotoisen Ylen säilyttämisestä, sillä se tarjoaa hienon ja monipuolisen kattauksen ilman maksumuureja ja yhtäläisin ehdoin kaikille.
Suomen suurimmalle mediakonsernille ja median edunvalvojalle Medialiitolle Ylen toiminta on ollut piikki lihassa jo pitemmän aikaa. Niinpä kumpikin niistä on tehnyt Yleisradion toiminnan laajuudesta oman kantelunsa Euroopan komissiolle. Medialiitto teki sen jo vuonna 2017 ja Sanoma-konserni viime vuonna. Kanteluissaan ne väittävät, että verovaroin ylläpidetyn Ylen digisisällöt kilpailevat alan kaupallisten toimijoiden kanssa ja kaventavat kaupallisen median elintilaa. Edellinen on totta ja se on pelkästään hyvä asia. Kuitenkin Medialiittokin myöntää, että kantelussa on kyse puhtaasti kaupallisista intresseistä, joiden rinnalla sellaiset tärkeät asiat kuin sananvapaus ja median moniäänisyys eivät paljoa paina.
Suomesta on suhteellisen lyhyessä ajassa kehittynyt mediamonopolien maa. Maakuntien kakkoslehdet ovat kuolleet ja isot mediayrittäjät ovat haalineet omistukseensa myös valtaosan paikallislehdistä. Suomalaista mediamaailmaa hallitsevat suuret konsernit, joille tärkeintä on menestyä ja tuottaa omistajilleen mahdollimman suurta taloudellista hyötyä. Tässä toimintaympäristössä eriävät näkemykset ja tavallisen kansalaisen mielipiteet jäävät taatusti toissijaisiksi. Ainoaksi varteenotettavaksi vaihtoehdoksi suurille mediayhtiöille on jäänyt Yle, jolla on jo lakiin perustuen velvollisuus tukea kansanvaltaa ja toimia erilaisten mielipiteiden julkaisukanavana.
Mediaa koskevien tutkimusten ja selvitysten mukaan ei ole viitteitä, joiden mukaan Ylen toiminnan rajoittaminen lisäisi kaupallisen median menestymismahdollisuuksia. Sen sijaan mediatutkijat ovat olleet yksimielisiä siitä, että Yle-lain muuttaminen saattaa pahimmillaan johtaa jopa sananvapauden rajoittamiseen. Lain muuttamista vastustettiin myös kansalaisaloitteella, jonka tavoitteena oli suojata Ylen tekstimuotoisia verkkosisältöjä. Aloite keräsi liki 55 000 allekirjoitusta, ja jopa eduskunnan perustuslakivaliokunta totesi Yle-lain muutosten olevan sananvapauden kannalta hankalia. Silti eduskunnan liikenne- ja viestintävaliokunta hylkäsi kansalaisaloitteen, ja Ylen tekstisisältöjä rajaava lakimuutos eteni eduskunnan käsittelyyn lähes alkuperäisen esityksen mukaisena.
Uusi Yle-laki tuli siis voimaan elokuun alussa. Sen mukaan Ylellä ei ole enää oikeutta julkaista tekstisisältöjä, joihin ei liity liikkuvaa kuvaa tai audiomateriaalia tai uutisointia nopeasti kehittyvästä tapahtumasta. Kiellon ulkopuolelle jäävät myös kulttuuri ja oppisisällöt.
Valitettavasti elokuun alussa voimaan tulleen Yle-lain sisältö on niin tulkinnanvarainen, että se pikemminkin hämmentää kuin selkeyttää Medialiiton vaatimaa rajanvetoa. Kaupallisen median puolella lakia on jo ehditty arvostella mm. siksi, ettei se muuta Ylen sisältöjä juuri lainkaan. Medialiitto on ilmoittanut seuraavansa Ylen toimintaa ja olevansa valmis kantelemaan Euroopan komissiolle jatkossakin siitä. Vaarana on, että Euroopan komissiolla on tulevaisuudessa riesanaan Yleä koskeva kantelujen katkeamaton ketju.
Mediatutkija ja journalistiikan kouluttaja Marko Ala-Fossi pitää lain uudistusta epäonnistuneena. Hänen näkemyksensä mukaan eduskunta oli lakia muuttaessaan valmis joustamaan kaupallisen tahon vaatimusten hyväksi viestintäpoliittisten periaatteiden kustannuksella. Hänen mielipiteeseensä on helppo yhtyä. On todella valitettavaa, ettei eduskunta lakiluonnosta käsitellessään pannut tarpeeksi painoa tälle jokaista kansalaista koskettavalle kysymykselle. Kaupallisten etujen suosiminen sananvapauden kustannuksella on nimittäin ihan oikea uhka kansalaisyhteiskunnalle.
