Eeva Donner on toisen polven turkulainen sosialidemokraatti, joka on asunut eläkeläisenä Espanjassa Costa Blancan alueella noin 13 vuotta mutta muuttaa pian takaisin Suomeen. Siksi hän on päättänyt kirjoittaa kolumnisarjan, jossa hän vertailee elämää Espanjassa ja Suomessa. Eeva toimi Suomen Wanhojen Tovereiden säännöllisenä kolumnistina 2015 – 2023.
Osa 5, helmikuu 2024
Jäinen Suomi hyydytti
Luulin, että palelin, kun olin Lontoossa. Luulin väärin. Olin viikon Suomessa hoitamassa asioitani ja tietenkin sattui juuri se viikko, jolloin Turussakin päästiin yli 20 asteen pakkasiin. Hyytävä muistutus siitä, mikä jatkossa tulisi minua odottamaan. Olin hyvin varustautunut. Minulla oli paksu toppatakki, pipo, kaulaliina ja villahansikkaat. Ja olin pukeutunut asusteen, jota en ole käyttänyt yli kymmeneen vuoteen – sukkahousuihin. Silti palelin koko ajan.
Keskustassa kadut olivat kuivat ja jäättömät, mutta vain pari korttelia keskustasta ja jääkuori oli todella paksu ja liukas. Kaupunki myi takavuosina suurimman osan talvikalustostaan koska uskottiin, että ilmastonmuutos hoitelee hommat lämpimämpään suuntaan. Uskottiin väärin.
Onneksi olin pakannut teleskooppi-kävelysauvat mukaani ja sukulaismies näytti, miten niistä saatiin piikit esiin. Vaelsin siis katuja muiden sauvakävelijöiden joukossa. Liukastelimme ja kun satuimme vastakkain, oli kontaktin luonne selvä:
– Hui kamala, kyl on jäist!
Me vanhemmat naisihmiset olemme oppineet kommunikoimaan. Vanhemmat miehet tuntuvat puolestaan olevan hiukan moittivia:
-Kuivarte ei sul ol piikkei kenkien pohjas?
Pääasia kuitenkin että puhutaan.
Jännitti nähdä uusi asuntoni. Se on juuri sellainen kuin kuvittelin, eli minulle sopiva. Ja sopivassa paikassakin. Busseilla pääsee keskustaan helposti. Meille turkulaisillehan bussi on keltainen vaara eli keltsu. Kauppa on hyvin lähellä. Parvekekin oli ehditty lasittaa.
Kävimme luottohenkilöitteni, serkun ja hänen miehensä kanssa ostamassa minulle retkisängyn, yhden taitettavan tuolin ja taloustikkaat. Niillä on tultava toimeen, kun muutan uuteen asuntooni. Olen varannut lennon kiirastorstaille. Tuolloin vielä muuttokuormani kulkee jossain päin Euroopan maanteitä.
Muuttoporukka tulee kymmentä päivää ennen Espanjasta lähtöäni pakkaamaan tavarat. Onneksi minulle jää tänne sohva, jossa voin nukkua. Lisäksi jää vielä muutakin kamaa, joten ihan tyhjässä asunnossa en Espanjassakaan ole.
Suomessa viihdytin itseäni katsomalla televisiota. Tai viihdytin ja viihdytin. Presidentinvaalin toinen kierros oli meneillään, ennakkoäänestys käynnissä ja joka ilta kaikista tuutista tuli paneelia toisensa perään. Mitä muuta tällainen politiikan suurkuluttaja saattoi hyytävän kylmässä Turussa tehdä, kuin töllöttää paneeleja.
Ammattiliitot lakkoilivat hallituksen leikkauspolitiikkaa vastaan. Lakkoilevat varmasti jatkossakin. Tiedotusvälineissä varoitetaan lakkoilun vaikutuksista kansantalouteen. Olen ihmetellyt jo kauan aikaa, miten kansalaisia syyllistetään päättäjien tekemistä mokista. Olen myös ihmetellyt sitä, että kerta toisensa jälkeen näitä samoja päättäjiä äänestetään eduskuntaan .Äänestäjällä ei ole kuluttajansuojaa.
Ei sitä ole äänestäjällä Espanjassakaan mutta pidän heidän vaalitavasta enemmän kuin Suomen. Espanjassa on pitkät listat. Luet kunkin puolueen vaaliohjelman ja sen perusteella äänestät sitä listaa, jonka ohjelma eniten miellyttää. Jonkin sortin kuluttajansuoja siitä syntyy, sillä seuraamalla vaalikauden aikana äänestämäsi porukan tekoja, voit varmistaa sen, että ainakin jostain lupauksista pidetään kiinni.
Tätä kirjoittaessani traktorit ovat tukkineet tiet Andalusiassa protestina EU:n maatalouspolitiikalle. Ruuan tuottajahinnat ovat koko Euroopan huolenaiheena ja koska osa perheestäni kuuluu maataloustuottajiin, kannan minäkin asiasta suurta huolta.
Toinen kuohuntaa aiheuttava asia on Espanjan uusi armahduslaki, tai oikeammin lakiin laadittava lisäys. Pysyäkseen kasassa koalitiohallituksen on armahdettava Katalonian itsenäisyyttä ajaneet puoluejohtajat. Lehmänkauppoja tehdään kovasti. Asia on esillä myös siksi, että Galiciassa on aluevaalit ja konservatiivipuolue PP:n puheenjohtaja Alberto Nuñez Feijoo on myös Galician aluejohtaja.
Viikon kuluessa sain paljon asioita hoidettua Suomessa. Pankkineuvottelut olivat hyvät ja nyt tiedän miten toimia asuntoni myytitulojen kanssa. Sain myös tehtyä kotivakuutuksen, vaikka se oli tuskallista koska digi- tai mikä-lie-virasto ei ollut vielä hyväksynyt minua takaisin suomalaiseen rekisteriin. Netissä ei vakuutuksen ostaminen onnistunut espanjalaisen osoitteeni takia. Vuokranantaja taas ei hyväksynyt minua asukkaaksi ilman kotivakuutusta. Catch 22? Onneksi sain puhelimitse vakuutusyhtiön kuitenkin uskomaan, että ihan oikeasti muutan Suomeen ja olen jo hyvissä ajoin ilmoittanut asian digi-virastoon.
Ne presidentinvaalit. Minun ehdokkaani jäi hiuksenhienosti kakkoseksi. Voittajaksi tuli mies, johon tutustuin työni kautta, kun hän vielä oli Euroopan Unionin virkamies. Minulle jäi silloin mieleen, että tämä hymypoika on äkkinäinen liikkeissään. Nyt toivon, että hän on rauhoittunut. Onneksi hänen ei enää tarvitse osallistua Suomen sisäpolitiikkaan, sillä se ei ole hänen vahvaa osaamistaan. Toivottavasti hän luovuttaa puolueensa jäsenkirjan myös henkisesti.
Ensi viikolla alan purkaa oleskeluuni kuuluvia sidonnaisuuksia täällä Espanjassa. Se onkin sitten jo eri messun paikka.
Osa 6, maaliskuu 2024
Kahden maan asukas
– Mitä sinä olet mennyt tekemään? kysyi hämmästyneenä asianhoitajani edustaja, kun kerroin että olen siirtänyt kirjani Suomeen. Ei sinun vielä pitänyt sitä tehdä.
– Mutta jos en olisi sitä tehnyt, en olisi saanut Suomessa asuntoasioitani järjestykseen. Mikä tässä nyt on pielessä?
– Nyt sinua kohdellaan Espanjassa ei-residenttinä ja joudut maksamaan asunnon myyntivoitosta veroja.
– Aha, vai niin. Kukaan ei ole minua neuvonut tuossa asiassa.
Olen nyt siis kirjoilla kahdessa maassa. Kiitos siitä lankeaa asianhoitajani toimistolle, joka ei ole minua muutenkaan pahemmin valistanut myyntiasioissa. Rahastaa he kyllä osaavat ja olen antanut sen tapahtua koska en ole mikään matikkanero ja koska Espanjan verotusasiat ovat mutkikkaita enkä ole halunnut tehdä virheitä. Mutta kuten edesmennyt anoppini sanoi: ”Smakar det, så kostar det”. Eli tässä tapauksessa koska olen halunnut päästä helpolla, saan siitä myös maksaa. Ihan oikein tähän asti. Kun olin vielä espanjan kielessä ummikko, oli tavattoman helppottavaa antaa suomalaista henkilökuntaa käyttävän toimiston tehdä veroilmoitukset ja muut tärkeät paperit. Niinpä ne saavat tehdä viime ja vielä tämänkin vuoden ilmoitukset, koska kaiken tämän muun paperisodan keskellä en jaksa muuttaa asioita. Veroilmoituksen valmistelu maksaa 85 euroa ja itse veroilmoituksen toimittaminen veroviranomaisille toiset 85 euroa.
Nyt kun kielen puolesta pystyn toimimaan espanjalaisessa yhteisössä, olen ryhtynyt pohtimaan sitä, miten pieniin kieliryhmiin kuuluvilta rahastetaan aika lailla aivan yksinkertaistenkin asioiden hoitamisesta. Olisin voinut itse palauttaa residencia-korttini poliisilaitokselle, mutta tehköön nyt toimisto senkin.
Olen kuitenkin hoitanut itseni kaupungin asukkaaksi ilman minkään tahon apua. Kun tiedustelin, mitä tuo olisi maksanut, vastaus oli, että 20 euroa. Kilpailua ei ole paljoakaan. Paikkakunnalla on vain yksi valantehnyt kielenkääntäjä, joka sattuu myös olemaan koulutukseltaan juristi. Asianhoitajia on useitakin, mutta heidän palveluksensa ovat rajatumpia.
Tulkkeja on muutamia ja siksi he ovat täystyöllistettyjä. Suomalainen ei näköjään uskaltaudu virallisten tahojen puheille ilman tulkkia, ei edes terveyskeskukseen. Vaikka olisi opiskellut espanjaa monta vuotta ja vaikka nykyisin onkin olemassa älypuhelimissa ties mitä käännösohjelmia. Tai sitten kysytään että puhutaanko täällä englantia. Ei puhuta, juurikaan. Eikä halutakaan puhua, ollaan samalla lailla chauvinisteja kuin ranskalaiset.
No, asiat edistyvät kuitenkin hyvää vauhtia. Muuttajat tulevat puolen kuun jälkeen. Käymässä ollut sukulaismies ihmetteli, että miksi en ole pakannut vielä mitään. Sanoin niinkuin asia on, että en aiokaan itse pakata mitään. Muuttofirma pakkaa, koska on oltava hyvät vakuutukset ulkomaanmuuttoihin ja se edellyttää sitä, että firma tietää mitä laatikoihin on pakattu.
Sormia tosin syyhyää. On hiukan toimeton olo. Jotain voisin itsekin tehdä. Kun täältä lähden voin pakata omat vaatteeni, jotka otan lennolle mukaan. Mutta mitäpä pakata, tai mitä pitää vielä esillä, siinäpä pulma.
Tätä kirjoittaessani Suomi saa uuden presidentin. Minäkin kohta lähden telkkarin ääreen katsomaan seremonioita. Tulee varmaankin hiukan nostalginen olo. Siitä on jo 23 vuotta kun työni puolesta sain olla todistamassa Tarja Halosen juhlallista vakuutusta Eduskunnassa. Siihen tilaisuuteen olin ostanut juhlavan jakkupuvun. Nyt ajattelin istua sohvalla verkkareissa. Onko kyseessä henkilökohtainen kannanotto vai ei, jääköön lukijan arvattavaksi.
Eeva Donner
