Eeva Donner on toisen polven turkulainen sosialidemokraatti, joka on asunut eläkeläisenä Espanjassa Costa Blancan alueella noin 13 vuotta mutta muuttaa pian takaisin Suomeen. Siksi hän on päättänyt kirjoittaa kolumnisarjan, jossa hän vertailee elämää Espanjassa ja Suomessa. Eeva toimi Suomen Wanhojen Tovereiden säännöllisenä kolumnistina 2015 – 2023.
Osa 3, Loppiaisen aika,
Kilpailutusta muuttomarkkinoilla
Aloin joulukuussa etsiä itselleni vuokra-asuntoa Turusta. Netti on täynnä hakusivustoja, joihin voi jättää tietonsa. Niiltä tulee sitten tarjouksia suoraan sähköpostiini. Kriteerit täyttäviä asuntoja tupsahteli milloin mistäkin päin Turkua. Ilmoitin joillekin, että juuri tämä asunto sopisi minulle. Ihan heti ei kuitenkaan tärpännyt.
Toivoin mielessäni, että tuleva asuntoni olisi jonkun säätiön tai järjestön omistama. Yksityisiä vuokranantajia vierastan.
Ennen kuin olin saanut tarjouksia asunnoista, päätin jo kilpailuttaa muuttofirmat. Sieltä sitten putkahtelikin jos jonkinlaista tossunkuluttajaa ja hintahajonta oli huimaa. Muutamista firmoista huomasi heti, että ne olivat lähteneet soitellen sotaan. Niin kuin eräskin firma, joka lupasi lähettää Savosta tänne Torreviejaan kaksi miestä ja pakettiauton. Se lysti maksaisi minulle vain kymmenen tuhatta euroa. Tai eräskin tyyppi, joka soitti ja kertoi että voisi kuljettaa tavarani viidellä tuhannella, jos itse pakkaisin kaiken. Kun kysyin vakuutusten perään, hän sanoi että älä huolehdi sellaisista. Hänellä kun on näissä asioissa vankka kokemus.
Huh huh. Lopulta käännyin erään tunnetun suomalaisen muuttofirman puoleen ja kerroin ettei osoitetta vielä ole, mutta pyysin kuitenkin näillä tiedoilla heiltä arviohintaa. Tarjous miellytti, etenkin kun he lupasivat lähettää paikallisen yhteistyökumppaninsa arvioimaan, miten monta kuutiota muuttoni Turkuun vie.
Minulla on nyt Turussa asunto odottamassa, muuten ihan samassa kaupunginosassa josta aikoinaan muutimme Espanjaan. Se on vakuutusyhtiön omistama. Itse en ole sitä vielä nähnyt, mutta tuntemani luottohenkilö kävi sen puolestani katsastamassa ja näytti vihreää valoa. Muutan sinne viimeistään maaliskuussa. Joulunpyhät ovat nyt sekoittaneet aikatauluja eikä espanjalainen arvioitsija ei ole vielä ottanut yhteyttä. Sen ymmärrän, että monet pyhät vievät oman aikansa. Tätä kirjoittaessani on loppiainen.
Niin, loppiainen. Miten sitä Suomessa vietetään? Eipä kai sen kummemmin. Espanjassa loppiainen on joulun pyhistä se kaikkein tärkein. Loppiaisaattona Itämaan viisaat miehet tulevat kaikille paikkakunnille ja ottavat vastaan lasten lahjatoivekirjeet. Torreviejassa tietäjät rantautuvat satamaan aluksesta, joka normaalisti kulkee Tabarcan saaren ja kaupungin väliä. Väkeä tungeksii kaduilla. Tietäjät kulkevat kaupungin läpi kameleilla ja heittävät yleisölle makeisia. Kulkue on pitkä ja värikäs. Nokkelimmat lapset ovat tuoneet kadun varrelle avonaiset sateenvarjot, jotta he saavat mahdollisimman paljon makeisia. Espanjalaisen perinteen mukaan loppiaisaamuna saavat kiltit lapset lahjansa ja tuhmat lapset hiiltä. Tosin hiiltä ei taida enää kukaan saada. Ennen lahjat löytyivät ulos yöksi jätetyistä kengistä, mutta nykyään lahjat kuitenkin löytyvät kuusen alta. Tuhmia lapsia ei ole, on vain varattomia lapsia, joille avustusjärjestöt keräävät leluja ja vaatteita eri pisteissä kaupungilla.
Joulun aikaan Espanjan lapsilla on nykyään kaksi lahjapäivää. Tänne on levinnyt tapa, joka on meille tuttumpi. Joulupukki tuo lahjat joulupäivänä. Protestanttinenkin kristinusko on saanut jalansijaa joulun vietossa. Harva tosin muistaa että katolisessa maailmassa joulukuusen pitoa pitkään kavahdettiin kerettiläisyytenä. Nyt sellainen on jokaisella kirkkoaukiolla pyhässä sovussa seimiasetelman vieressä. Yllättävää oli nähdä tänä vuonna, että Madridin joulukulkueessa (gabalgata) oli mukana myös punalakkisia tonttuja! Onko tämä ekumeniaa, mene ja tiedä. Lapsille on ainakin mukavaa saada kahdesti lahjoja vaikka vanhempien kukkaroa se rasittaa.
Annoin perinteille periksi jo jouluaattona, kun minulla oli vieraita Suomesta. Ostin roscón de reyesin, eli loppiaiskranssin. Se kuuluisi syödä vasta loppiaisena mutta koska vietän sen yksin, otin asiassa varaslähdön.
Roscónin sisältä löytyy loppiaiseen sopiva posliinihahmo, joka aikaisemmin oli aina pieni vauvanukke. Sen lisäksi sisällä on kuivattu papu. Ei sovi ahmia tätä makeaa kranssia, joka on täytetty kermavaahdolla. Saattaa muuten rikkoa hampaansa. Tänä vuonna yksi vieraistani sai posliinifiguurin, joka oli yksi itämaan tietäjistä. Siksi hän sai olla myös illan kuningatar. Figuurin löytänyt saa kruunun päähänsä. Minäpä sain pavun, joten siis maksan ensi vuoden roscónin.
Lupasin ensi loppiaiseksi leipoa samalle seurueelle tuon kranssin, koska Suomesta sitä ei saa. Ja jos kaikki menee niin kuin pitääkin, olen silloin Suomessa. Pavun hankkiminen tulee olemaan helppoa, mutta mistä ihmeestä löydän sen pienen posliinifiguurin. Vai fuskaanko hiukan ja käytän muutama vuosi sitten leivonnaisesta saamaani hahmon? Sekään ei ole vauva, vaan Murjaanien kuningas, eli Balthasar, oma lempitietäjäni.
Osa 4, Tammi-helmikuun vaihde
Kaaos politiikassa, päässä ja huoneissa
Tätä kirjoittaessani on vain yksi päivä Suomen presidentinvaalin ensimmäiseen kierrokseen. Itse äänestin kirjeitse. Ääneni lähti matkaan Lontoosta, koska muuten se ei olisi ehtinyt ajoissa vaalilautakunnalle.
Olin Lontoossa viikon verran tapaamassa ystäviäni. Matka teki hyvää, vaikka en muistanutkaan kuinka kylmä kaupunki voi talvikuukausina olla. Espanjasta suoraan tulevan se hyydytti. Mutta oli hienoa tavata hyviä ystäviäni ja päästä heidän kanssaan nauttimaan Englannin ehkä parhaasta kulttuurituotteesta, nimittäin pubielämästä.
– Ajattele miten kylmä sinulla on sitten, kun asut Suomessa, sanoi serkku kun kerroin hänelle palelleeni.
– Pakko siihen on tottua ja ovathan huoneet sentään lämpimiä, vastasin.
Lämpimien huoneiden ylellisyydestä saa tosi harvoin nauttia talvisessa Britanniassa. Tosin nyt hotellini huoneet olivat jopa ylilämpimät, lämpöpatterin säätö oli mallia on/off, eli joko huone oli kuin sauna tai sitten se ei lämpiä ollenkaan.
Luonnollisesti myös hinnat hyydyttivät, mikään ei ole halpaa. Onneksi juuri nyt valuuttakurssit olivat euromaasta tulevalle kutakuinkin suotuisat, joten tappio jäi kuitenkin melko vähäiseksi.
Pääasialliset ostokseni olivat muutama sata teepussia. Paheeni kun on ollut vuosikymmeniä aito englantilainen tee. Ei mikä tahansa jasmiinitee, vaan sellainen työmiehen musta tee, jossa melkein lusikka pysyy mukissa pystyssä. Sellaista ei saa muualta ja nyt kun Britannia ei enää ole EU-maa, sen hankkimisesta postitse joutuisi maksamaan tullia. Nyt ovat Suomeen asettumiseni ensimmäisten kuukausien aamuteet turvattu.
Politiikkaa harrastavalla oli kissan päivät. Skandaali toisensa perään paljastui nykyisen hallituksen toimista. Pääministeri Sunak ei ole edes omiensa keskuudessa suosittu.
– Jospa joku kertoisi Sunakille, että hän voisi ostaa paremmin istuvia vaatteita tuon liian pienen rippipukunsa sijaan, oli erään ystäväni tyly huomautus.
Maassa on pakko järjestää pian vaalit ja vaikka Labourin Sir Keir Starmeristakaan ei juuri pidetä, niin hänen puolueensa luultavimmin nousee valtaan. Jää nähtäväksi mitä se vaikuttaa maan yksityistämisbuumiin ja sen säätelyyn.
Kuumin ajankohtainen aihe oli ns. Posti-skandaali. Britannian postihan on nykyisin pörssiyhtiö, jonka postikonttorit ovat yksityisten yrittäjien hallinnoimia, usein kyläkauppojen tai niitä vastaavien yhteydessä.
Vajaat kymmenen vuotta sitten yli 900 postiyrittäjää tuomittiin kavalluksesta, varkaudesta ja tositteiden väärentämisestä, kuka vankilaan, kuka koviin sakkoihin. Tässä myllerryksessä monet tekivät itsemurhan ja monet myös menettivät koko omaisuutensa. Vasta aivan äskettäin on käynyt ilmi, että se mikä näytti väärinkäytökseltä, tai että rahaa olisi kavallettu, olikin tietokoneohjeman virhe.
Omaisuutensa ja maineensa menettäneitä tuskin lohduttaa se, että edelleen puidaan heidän oikeuttansa korvauksiin. Kaiken kaikkiaan tämä tapaus on minusta varoittava esimerkki yksityistämisen ikävistä seurauksista.
Palasin kotiin Espanjaan, joka vielä on kotini parisen kuukautta. Täällä poliittista kaaosta aiheuttaa pääministeri Pedro Sanchézin kova pyrkimys pitää hallituksensa koossa. Edistyksellisen, jopa jossain suhteessa radikaalin, hallitusohjelman kanssa on ollut painimista, kun oman ja muiden vasemmistolaisten puolueiden mandaatti riittää nippanappa ohjelman toteuttamiseen.
Viimeinen niitti oikeistopuolueiden mielestä oli kun Sanchéz solmi yhteistyösopimuksen Katalonian Junts- puolueen kanssa. Sen johtaja Carles Puigdemont on ollut maanpaossa maanpetturuustuomion uhatessa, koska hän oli järjestämässä Katalonian itsenäisyydestä kansanäänestystä vuosia sitten. Vaali, ja sen toteuttamistapa olivat perustuslain vastaisia ja monet Juntsin johtajat joutuivat vankilaan.
Sanchéz on laatinut armahduslain, jonka nojalla vankilassa olleet – myös herra Puigdemont – voisivat palata ja elää Espanjassa. Luonnollisesti armahdus sisältää tiettyjä ehtoja, jotka vielä täsmentyvät, ainakin julkisuuden osalta.
Armahduslaki on jo saanut Brysselin hyväksynnän enkä usko että Espanjan kuningaskaan, uskaltaa olla lakia allekirjoittamatta. Vaihtoehtona voisi olla vielä pahempi kaaos.
Tosin äärioikeistopuolue VOX:n johtaja Abascal on jo möläyttänyt että Sanchézin voisi hirttää jaloistaan riippumaan. Lausuma, joka voi viedä Abascalin jopa oikeuteen, sillä tässä maassa kunnianloukkauksiin suhtaudutaan erittäin vakavasti, varsinkin jos ne kohdistuvat maan johtajiin.
Asuntoni on todella sekaisin. Olen purkanut kaapeistani kaikenlaista tavaraa ja miettinyt mitä laittaa kierrätykseen, mitä roskiin ja mitä kuljetuttaa muuttofirman mukana Suomeen. Varastoa en ole vielä edes uskaltanut lähestyä. Siivoojani ja luottonaiseni Jaana tulee torstaina, jolloin uskaltaudumme sinne. Mieheni kuoleman jälkeen kannoin sinne laatikkokaupalla tavaraa, jotka nyt on käytävä läpi ja josta osa lähtee muuttokuormassa Suomeen.
Onneksi muutto alkaa realisoitua. Suomalaisen muuttofirman paikallinen agentti otti yhteyttä ja kysyi päivämääriä milloin he voisivat tulla arvioimaan muuton volyymia ja hintaa.
On vielä sovittava muuttopäivämäärästä ja hankittava itselleni lentolippu Suomeen. On mietittävä miten uudessa asunnossani elelen, jos saavun sinne ennen muuttokuormaa. On odotettava että saan paperini Suomeen. Lähetin tiedot jo aikoja sitten mutta minulle ilmoitettiin että siirto kestää monta viikkoa. Toinen messu on sitten se, että täytyy tässä maassa sanoa irti kirjani asuinkaupungistani, lopettaa terveyskeskukseni jäsenyys, otettava itseni pois maan verojärjestelmästä, lopetettava ties mitä ja ennen muuta muistettava mille kaikille muille tahoille pitää osoitteenmuutos ilmoittaa. Täällä kun ei ole keskitettyä rekisteriä, kuten Suomessa.
Ihmekö, että on pää sekaisin.
Eeva Donner
