Eeva Donner on toisen polven turkulainen sosialidemokraatti, joka on asunut eläkeläisenä Espanjassa Costa Blancan alueella noin 13 vuotta mutta muuttaa pian takaisin Suomeen. Siksi hän on päättänyt kirjoittaa kolumnisarjan, jossa hän vertailee elämää Espanjassa ja Suomessa. Eeva toimi Suomen Wanhojen Tovereiden säännöllisenä kolumnistina 2015 – 2023.
Osa 7 maaliskuu 2024
Kolme reipasta miestä pakkasi kotini
Suomalaisen muuttofirman espanjalainen yhteyshenkilö ilmoitti minulle hyvissä ajoin, että tulevat pakkaamaan muuttotavarani 18.3 kello 9.30. Niinpä muuttoauto parkkeerasi taloni eteen kello 10.00. Se on tämän maan standardien mukaan tosi hyvin ajoissa olemista. Ovatkohan jo tottuneet meihin pohjoismaalaisiin, meillehän on kohteliasta tulla mieluummin hiukan etuajassa. Espanjassa moinen etuajassa tuleminen on moukkamaista, sen olen saanut oppia monet kerrat. Mieluummin hiukan myöhässä.
Pian ovikelloni soi ja kolme nuorta miestä astui sisään asuntooni. Eivät pahemmin esittäytyneet, halusivat vain tietää mitä kaikkea pakataan ja mitä jätetään. Sitten hakivat autosta kasan muuttolaatikoita ja hirvittävän määrän kuplamuovia. Ehdotettuaan minulle, että siirtyisin parvekkeelle he ryhtyivät toimeen. Seurasin aitiopaikalta eli parvekkeen oviaukosta miten tehokkaasti ja ammattitaitoisesti kaikki sujui. Työläisvanhempien jälkeläisenä osaan arvostaa ammattitaitoista työtä. Nämä kolme olivat tehneet hommia yhdessä ennenkin. Työ sujui sujuvasti ja saumattomasti.
Viisi tuntia siinä meni. Sitten he lähtivät mukanaan kahdeksankymmentä kollia tavaroitani. Tulevina viikkoina ne kulkevat Euroopan maanteitä ja myös meritse kohti Turkua. ”Ojala”, kuten espanjalaiset sanovat, mikä suomeksi on jotakuinkin ”toivottavasti”.
Koska yksi pojista oli jo ehtinyt valittaa nälkäänsä niin annoin heille kunnon tipin ja sanoin että menkääpäs pojat ja ostakaa itsellenne kunnon voileivät, että jaksatte ajaa muuttoauton seuraavaan pisteeseen.
Pakkaaminen oli ollut niin tehokasta, että mukaan oli sujahtanut itselleni sivuun varaamani vuodevaatteet ja yöpaita. Sillä vaikka sänky lähtikin niin jätin sohvan, jolla nyt nukun. Onneksi minulla oli varalta vielä pari muutakin lakanaa ja omat vaatteeni, joten en joutunut siinä asiassa pulaan.
Hämmennystä aiheuttaa jonkinlainen haamuefekti, koska oletan että ruokapöytäni on vielä siinä missä se äsken oli. Vien jotain kulhoa sitä kohti ja kas kummaa, paikalla on vain tyhjä tila. Onneksi tajuan asian heti, enkä vielä ole pudottanut mitään käsistäni kivilattialle.
Siirsin parvekepöydän sohvan eteen. Olin päättänyt että televisio saa jäädä, se on vanha ja oletan voivani ostaa uudemman tulevaan kotiini. Niinpä nyt nautiskelen ateriani ja juomani parvekepöydän ääressä ja ihmettelen taas kerran maailman menoa.
Madridin aluejohtaja Isabel Ayuso on nyt myrskynsilmässä, koska hän puolisoineen on epäiltynä rahastuksesta korona-ajan kaupoistaan. Pariskunta on netonnut itselleen miljoonia maski- ja rokotekaupoillaan. Luonnollisesti pimeästi. He ovat kuitenkin jääneet rysän päältä kiinni, koska verottajalla on omat keinonsa. Ans kattoo miten tämä etenee. Toinen puheenaihe on se, että armahduslaki, josta aikaisemmin jo kerroin, on juuttunut senaattiin, jossa konservatiivit jarruttavat sen etenemistä. Espanjassahan parlamentti on kaksikamarinen.
Kahdeksan viikon päästä on Kataloniassa taas aluevaalit. Siihen mennessä vapaaehtoisessa maanpaossa ollut Carles Puigdemont toivoo voivansa palata takaisin ilman oikeudellisia seurauksia. Mikäli tämä ehdotettu armahduslaki menee läpi, niin yhdeksän mielipidevankia vapautetaan.
Ja Suomessa ministeri Satonen kinaa ay-liikkeen kanssa. Jos minulta kysytään, niin kannatan mielipiteen vapautta ja sen ilmaisemista vaikkapa lakoin, niin Espanjassa kuin Suomessakin. Ihmettelen tolkun ihmisten härkäpäisyyttä, niin Espanjassa kuin Suomessakin. Olen aina ollut ylpeä siitä että Suomi on sopimusyhteiskunta, sitä olen täälläkin paasannut. Viime aikoina olen kuitenkin ollut aika hiljaa.
Vielä tuosta aikatauluttamisesta. Kolme vuotta sitten taloyhtymä päätti, että valokuilut maalataan. Ne ovat niitä, joihin osa ikkunoista antaa, minulla muunmuuassa makuuhuoneen ja kodinhoitohuoneen ikkunat. Siis ne ovat kuiluja ilman maisemaa. Tätä kirjoittaessani niiden maalaustyöt on aloitettu, vain kaksi ja puoli vuotta myöhässä. Jos jotain, niin kärsivällisyyttä olen näinä vuosina täällä oppinut.
Viikon päästä lennän Suomeen. Sitä ennen pitää vielä käydä useissa toimistoissa ja poliisiasemalla lopettamassa Torreviejan asukkaana olemiseni. Nämä asiat eivät täällä vielä hoidu netissä. Tai joskus hoituvat, joskus eivät. Yleensä eivät.
Osa 8 Viimeinen päivitys, huhtikuu 2024
Takaisin turkulaiseksi
Työnsin poikani avustamana kolme matkalaukkua sisään uuden asuntoni oviaukosta. Vastassa oli vähän yli viidenkymmenen neliön autius. Tai no, olinhan sentään tammikuisella vuokrasopimusreissullani hankkinut taitettavan tuolin, taloustikkaat ja retkisängyn. Korvissani alkoi soida Pentti Saarikoskea: ” Vessa, vesiposti, keittokomero ja huone”. Vessa, check. Vesiposti, eli juokseva vesi, check. Keittokomero, todellakin check. Siellä sentään on vedenkeittoon pannu. Huoneita kaksi, check. Siinä toisessa se retkisänky, johon serkkuni tammikuussa oli petannut lakanat.
Lähdin sitten hankkimaan itselleni nettiä sekä tiedustelemaan josko taloyhtiön suosimaa nettifirmaa kiinnostaisi saada minut myös puhelinasiakkaakseen. Netti hoitui. Puhelinliittymän suhteen tulikin sitten mielenkiintoinen tilanne. Koska olen maahanmuuttaja (vaikkakin Suomen kansalainen), en tämän firman toimesta voinut saada kuin rajallisen puhelinliittymän.
”Kun sua kohdellaan kuin ketä tahansa maahanmuuttajaa. Vuoden verran rajallinen, ei voi soittaa palvelunumeroihin kuten taksiin, sitten se muuttuu normaaliksi.”
Entä hinta? Halvempi sen ensimmäisen vuoden?
” Ei, sen on se sama.”
Ei tullut kauppoja.
Lähes kaikki tapaamani ihmiset alkavat puhua ennemmin tai myöhemmin siitä, miten velkainen Suomi on ja miten kaikessa nyt pitää vain säästää ja leikata. Valtionvelka ja siihen johtaneet syyt eivät ole tavallisten ihmisten murheita. Sitä varten vaaleilla valitsemme päättäjät. Kuitenkin Suomi on hyvinvoiva maa. Meillä on hyvä sosiaalijärjestelmä, pitkälle ilmainen koulutus ja laadukkaat julkiset palvelut.
Verrattuna entiseen asuinmaahani Suomessa on kaikki hyvin. Jopa eräs ystäväni, jonka eläke on vähän yli 1000 euroa kuussa sanoi, että hän on valmis siihen, että hänen eläkkeestään leikataan, jos sillä lailla voitaisiin valtion velkataakkaa vähentää. Aivopesu toimii. Olen havainnut, että joka tuutista toitotetaan miten huonosti kaikki tulee olemaan, jos ei nyt leikata pienituloisilta, yksihuoltajilta, vajaakuntoisilta, opiskelijoilta ja pieneläkeläisiltä.
Toinen laulu alkaa soida korvissani. Sen kertosäe kuvaa tätä aikaa ja tätä hallitusta hyvin: ”Kaikkihan me samassa veneessä ollaan, mutta järjestys on saatu tähänkin jollaan, toiset soutavat ja toiset vähän melalla avittaa. Ja kalansaaliskin jaetaan, vaikkei ihan tasan, saa soutajat perkuutähteitä kasan, sillä solidaarisuuttahan Suomessa tarvitaan.”
Kauppoja tehdessäni mietin, miten tässä maassa voi asua, ellei ole muuta turvaa kuin pieni eläke ja jonkin sortin sosiaaliturva. Kaikki maksaa, terveydenhoito, lääkkeet, liikenne, ruoka, vaatteet. Minä porskutan huonolla omallatunnolla ja ostan kotiini sohvan, pyykinpesukoneen, television ja verhoja sekä mattoja.
Mutta lohduttaudun sillä, että näin työllistän ihmisiä. Kotiinkuljettajat ovat pääsääntöisesti olleet etnisesti moninaisia, ystävällisiä, kohteliaita ja nopeita.
Paljonko se sitten lohduttaa, ajattelin tässä hijattain.
En ole pienituloinen eläkeläinen, joskaan en suurituloinenkaan. Juuri äsken kuulin, että kuulun siihen ryhmään, joiden verotusta pääministeri ja hänen paras ystävänsä, aikovat korottaa. Siitä vaan. Jos näitä kahta kuuntelee tosissaan, luulisi että valtio on turmion partaalla. Vähän kuin joku Etelä- Sudan.
Paluu Turkuun tarkoittaa sitä, että voin puhua omaa murrettani vapaasti ja minua ymmärretään. Paluu Suomeen tarkoittaa sitä, että puran hiljaista kiukkuani ja tavatonta turhautumistani isänmaani politiikkaan menemällä itse mukaan puoluepolitiikkaan. Ehkä minusta on vielä jotain hyötyä.
Odotan muuttokuormaani, mieleeni tulee nyt kirjallinen sitaatti, Beckettin näytelmä nimeltään ” Waiting for Godot”, suomeksi sen nimi on ”Huomenna hän tulee”. Toivon että päin vastoin kuin näytelmässä, muuttokuormani tulee. Jos ei huomenna niin jonain lähipäivänä.
Eeva Donner
